Deprecated: Optional parameter $puh declared before required parameter $markkinointi is implicitly treated as a required parameter in /home/hiitolaf/public_html/funktiot/kayttaja.php on line 130
Hiitolan Pitäjäsivut

    Stipendit

    HAKUAIKA 1.9.-31.10.2024

    Hiitola-säätiö jakaa stipendejä valmistumassa oleville hiitolaisjuurisille ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaville opiskelijoille. Stipendiä voi hakea henkilö, jonka opiskelu on loppuvaiheessa ja joka valmistuu hakuvuoden aikana ja jonka vanhempi tai esivanhempi on ollut kirjoilla Hiitolassa vuonna 1939. Stipendi maksetaan hakijan valmistuttua, kun hän on toimittanut tutkintotodistuksen Hiitola-säätiölle


    Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajalle myönnetään stipendinä 250 € ja tiedekorkeakoulun jatkotutkinnon suorittajalle (väitöskirja) 500 €. Hiitolaisuutta tai karjalaisuutta koskeva lopputyö voi kaksinkertaistaa stipendin loppusumman.


    Stipendihakemuksessa tulee olla vapaamuotoinen hakemus, josta ilmenevät hakijan:
    • henkilötiedot
    • opintojen suuntaus ja vaihe (valmistumisajankohta), kopio tutkintotodistuksesta, kun hakija on valmistunut korkeakoulusta (edellytys stipendin maksamiselle)
    • mahdollinen jäsenyys hiitolaisessa järjestössä
    • pankkiyhteys
    • virkatodistus sukujuurista
    • vapaamuotoinen selvitys sukujuurista henkilötietoineen Hiitolassa sekä

    • alla mainittu kirjoitelma

    • abstrakti lopputyöstä, jos hakee korotettua stipendiä

    Stipendinsaajalta edellytetään vapaamuotoista Hiitolaa tai hiitolaisuutta käsittelevää kirjoitelmaa, joka voidaan julkaista Hiitola-nettisivujen näkökulmia palstalla tai jäljempänä tällä sivulla. Kirjoitelman pituus n. 300-500 sanaa. Aiheesta toivotaan persoonallisia ja erilaisia lähestymistapoja.

    Stipendien hakuaika on 1.9 - 31.10.2024. Huomioon otetaan postitse tai sähköpostitse hakuaikana toimitetut hakemukset. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään. Postiosoite: Silja Iltanen, Hiitola-säätiö, Turkkurintie 28, 28400 Ulvila
    Hakemuksiin liittyviin tiedusteluihin vastaa Hiitola-säätiön rahastonhoitaja Silja Iltanen saatio@hiitola.fi  Puhelimitse ei ole mahdollista vastata tiedusteluihin.
    Stipendinsaajille ilmoitetaan päätöksestä.

     Kirjoitelmat

    Kirjoitelma, Nina Eränen 2023

    Hiitolalaiset juureni perheen ruokakulttuurin kautta katsottuna

    Karjalaiseen kulttuuriin tutustuminen ja siihen identifioituminen alkoi jo alle kouluikäisenä ja pääasiassa ruuan kautta. Mummolassani Etelä-Karjalassa elämän keskus oli iso tupa ja tuvan valtias ja keskipiste oli karjalainen leivinuuni integroituine puuhelloineen. Nukuin vieraisilla oloni aikana uunin vieressä ja päivällä kipusin sen uuninpangolle, kun se ei enää ollut lämmityksen jäljiltä tulikuuma.

    Uunissa paistuivat ensin piirakat tai ruisleivät, sitten pullat tai kakut ja loppulämpöön laitettiinkypsymään karjalanpaistit ja ohra- tai riisipuurot. Syksyisin hellalla kiehuivat rouskut. Ruualla oli tärkeä osa mummolan elämässä. Sen tuottaja oltiin, sillä paikka oli toimiva karjatila, ja sen perinteet opetettiin minulle syömisen ja ruuan yhteisen tekemisen kautta. Koulussa rypytin luokkani parhaat karjalanpiirakat. Tärkeä osa prosessia oli ruoan viljely ja sen onnistuminen.

    Kun sotien jälkeen isovanhempani perheineen sijoitettiin Hiitolan jälkeen Honkajoelle (vuoteen 1952 Hongonjoki) Pohjois-Satakuntaan, oltiin monella tapaa uuden edessä. Ilmeisesti viljelyolosuhteet olivat vaativat. Joku paikallinen totesi, että halla pani heinäseipäätkin. Alussa oli vielä lisäpainona juuri päättyneen sodan jälkeinen elintarvikkeiden niukkuus ja muutenkin silloinen yleinen köyhyys. Myös luonto oli karumpaa, kuin Laatokan Karjalan lehtoalueella, johon Hiitolakin kuului. Perhe muutti myöhemmin takaisin Etelä-Karjalaan alueelle, mille kielekkeenä rajan ylitse ulottuu tuo rehevä ilmasto- ja luontotyyppi.

    Äitini kertoi lapsena Pohjois-Satakunnassa ihmetelleensä, kun hänen isänsä oli puhunut runsaista mustikkamaista, rehevästä luonnosta tervakukkineen ja Laatokan kalavesistä. Erityisesti isoisä oli kaivannut kalastamista ja isoäiti kalaruokia. (Jostain syystä he eivät evakkopaikkakunnalla kalastaneet, vaikka käsittääkseni siellä on joki.) Siispä luonnollisesti kala oli se ruoka, josta sitten syötiin kaikki silmiä ja poskilihoja myöten mummon kanssa Etelä-Karjalassa, vaikka sen saatavuus olikin jo selviö, kun Saimaan, Simpeleen ja Pyhäjärven lähialueilla oltiin.

    Nykyisessä maailmantilanteessa itse en luultavasti vähään aikaan, ja äitini ei tuskin elämänsä aikana, pääse rajaa pidemmälle vertaamaan Suomen rajan tämänpuoleisia alueita Hiitolan ja Laatokan lehtoalueisiin, tai kalastamaan Laatokalle. Lisäksi isoäitini tilan lopetettua karjanhoidon ja viljelyn ja mummolani tyhjennyttyä asukkaista, en pääse oikein niin hyvin kiinni ruokakulttuuriinkaan. Se ruisleipä ei oikein paistu kunnolliseksi sähkö- tai kiertoilmauunissa täällä Kalliossa Helsingissä, kun ruiskin pitää ostaa kaupasta. Lisäksi tuntuu, että jäi paljon vielä oppimatta kädestä pitäen ja omin silmin näkemättä. Toiseen väliin tuli elämän rajallisuus, toiseen viime vuosien isot kriisit ja maailmantilanteen muuttuminen. Nyt on edessä toisenlainen suhde menneisyyteen ja sen muistelemiseen, sekä Hiitolalaisuuteen osana identiteettiäni.

    Emmi Kause 30.10.2021:

    Isoisäni Matti Savolaisen (Taisto Mattias) vanhemmat (Sylvi ja Alvi Savolainen) ovat aikanaan lähteneet evakkomatkalle Hiitolasta ja isoisäni on syntynyt tällä matkalla Vaasassa. Alvi Savolainen on syntynyt Hiitolassa vuonna 1912 ja Sylvi o.s. Riikonen syntynyt Hiitolassa vuonna 1914. Isoisäni Matin tekemän kattavan sukututkimuksen mukaan sukujuureni Hiitolassa eivät rajoitu vain isoisovanhempiini vaan yltävät vielä useamman sukupolven taakse.  

    --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Stipendihakemuksessa pyydettiin vapaamuotoista kirjoitelmaa Hiitolasta tai hiitolaisuudesta. Koin itse luontevimmaksi kuvailla omaa henkilökohtaista suhdettani Hiitolaan ja hiitolaisuuteen sekä kokemuksiani niistä.

    Ensimmäinen kosketukseni Hiitolaan on ollut kastetilaisuuteni. Minut kastettiin Laatokan vedellä, jonka pappani Matti oli tuonut perheensä aiemmalta asuinpaikalta Hiitolasta Laatokan rannalta. Pikkuhiljaa kasvaessani alkoi kertyä myös muita kokemuksia ja muistijälkiä Hiitolaan liittyen. Lapsuuteni aikana sain kuulla karjalaisista juuristani erityisesti pappani ja hänen sisarustensa kertomusten myötä – kuinka kotipaikalta Hiitolasta oli jouduttu lähtemään evakkoon kahdesti ja jälkimmäisellä evakkomatkalla oli pappani syntynyt. Nuorena kävin lisäksi useamman kerran Harjavallassa järjestetyissä karjalaisten piirakkatalkoissa, joissa aluksi urani alkoi piirakoiden voitelijana, mutta vuosien kokemuksen myötä ylenin piirakoiden rypyttäjäksi. Kosiskeltiinhan minua sitten karjalaisten kesäjuhlillekin rypytyskilpailuun, mutta se jäi aikatauluongelmien vuoksi väliin.

    Voisin sanoa, että varsinaisesti hiitolaiset juureni konkretisoituivat vuonna 2012 kun teimme sukumatkan kolmen sukupolven ja 30 henkilön voimin Hiitolan Tiurulaan pappani vanhempien ja perheen entiselle asuinpaikalle. Heidän kotitalonsa rappuset olivat vielä tallella, muutoin rakennuksesta ei ollut jäljellä jälkeäkään. Sen sijaan upea peltomaisema, joka avautui pihapiiristä Laatokalle, lumosi matkaajat. Kuin tilauksesta kukkui myös Karjalan käki katsellessamme isoisovanhempieni kotipihalta Laatokalle. Kotipaikan portailla aikoinaan Hiitolasta evakkoon lähteneet sukulaiseni kertoivat koskettavia muistelmiaan lähdöstä, evakkomatkasta ja aiemmasta elämästään Hiitolassa – tulihan portailla muutama kyynelkin vuodatettua. Tuolla reissulla kävimme myös uimassa Laatokassa ja (ainakin isovanhempieni mielestä) tietynlainen ympyrä sulkeutui päästessäni kosketuksiin kasteveteni kanssa. Kyseisellä matkalla kävimme myös mm hylätyssä Kilpolan kansakoulussa, joka oli siirretty Laurolaan sekä useammilla sota- ja evakkomuistomerkeillä. Vaikka Karjala näyttäytyi toisaalta karuna maalais- ja metsämaisemana hylättyine kolhooseineen ja rankkoine historioineen, nousi aluetta ja erityisesti sen entisiä asukkeja kohtaan nöyrää kunnioitusta ja ihailua.

    Nykyään täysi-ikäisenä hiitolaisista juuristani muistuttavat edelleen pappani kertomukset ja myös hänen tekemänsä kunnioitettavan laaja sukututkimus, jonka mukaan sukumme on asuttanut hiitolaa ainakin 11 sukupolvea minusta taaksepäin. Lisäksi kesällä 2021 pääsin lähemmäs karjalaa ollessani kesän ajan töissä Lappeenrannassa, jossa kävimme perheeni kanssa Äiti-Karjala, luovutettuun Karjalaan jääneiden sankarivainajien -muistomerkillä etsimässä pappani Matin enon nimen ja hiljentymässä hetkeksi sankarivainajien muistolle.

    Myönnän, että nykyisin arjen kiireissä ja pyörityksessä harvemmin ehdin pysähtymään sukuni historiaan ja karjalaisiin juuriini, mutta aina kun sen hetki koittaa, koen suurta ylpeyttä ja kunnioitusta sukuani ja heidän kohtaamiaan kokemuksia kohtaan. Sen vuoksi tiedänkin, että tulevaisuudessa tulen varmasti jakamaan tietoa ja kertomuksia sukujuuristani eteenpäin seuraaville sukupolville, jotta karjalaiset ja hiitolaiset juuremme säilyttävät ansaitsemansa aseman ja kunnioituksen jatkossakin. 

    Emmi Kause