Deprecated: Optional parameter $puh declared before required parameter $markkinointi is implicitly treated as a required parameter in /home/hiitolaf/public_html/funktiot/kayttaja.php on line 130
Hiitolan Pitäjäsivut

    Raija Collanderin haastattelu

    Satakunnan ja Hiitolan väen yhteiselon alku oli kulttuurishokki

    Tämä kirja on kirjoitettu sydämellä ja syvältä sisimmästä, tunnustaa siikaislainen Raija Collander saatuaan valmiiksi kuudennen kirjansa. Hiitola-säätiön historiikki on yksi Karjalan heimon selviytymistarinoista.

    Raija Collander sai yli kaksi vuotta sitten tehtäväkseen koota kansien väliin 60 vuotta toimineen Hiitola-säätiön vaiheet. Syntyperäisenä hiitolaisena hän ei hetkeäkään epäröinyt ottaa haastetta
    vastaan.
    -Päinvastoin. Kun asiaa tiedusteltiin, tietämykseni oli kuin hiitolaisella vanhallapiialla vihillä. Tämä päivitteli papin kysyessä tahtomista, että ”A viell hää kyssyyki”.

    Monta tarinaa

    Työ valmistui elokuussa 2010 63. kertaa vietettäville Hiitola-juhlille. Punamustakantinen kirja, jonka kannessa komeilee Hiitola-solki, jakautuu kolmeen osioon. Ykkösosio kertoo 8500 asukkaan pitäjästä ennen sotia, sodan ajoista, evakkomatkoista sekä evakkoon joutuneen väen asuttamisesta.
     Kakkososio esittelee Hiitola-säätiön toimintaa laajalti. Kolmanteen on koottu hiitolaisten sanontoja. Niiden ymmärtämistä helpottaa kirjasta löytyvä Pörstin ja Huuhkan mummojen kokoopuheesta koottu ”sanakirja”. Kirjassa on myös runsaasti kuvia ajalta ennen sotia sekä hiitolaisten myöhemmistä kokoontumisista.
    -Halusin tehdä historiikista tarinoiden ja valokuvien välittämän elävän kertomuksen. Jokaiselta Karjalasta lähteneeltä löytyy oma tarinansa. Vaikka niissä on usein toistoa, kaikissa on oma värinsä ja sävynsä, sanoo kirjoittaja.

    Dramatiikkaa riittämiin

    Kirjoittaja itse lähti evakkoon ensi kerran 2,5-vuotiaana kaksoissiskon, hieman vanhemman sisaren sekä äidin ja mummon kanssa. Välirauhan aikana palattiin kodin raunioille ja pystytettiin uusi asumus.
    -Ja me lapset leikimme juoksuhaudoissa sotaa. Se vähän tuotti pulmia, kun piti olla kaksi osapuolta, eikä kukaan kylän lapsista halunnut olla ryssä.
     Toisen kerran evakkoon lähdettiin suurhyökkäyksen aikaan.
    -Se evakkoon lähtö oli ensimmäistä rankempi. Vaistosimme, ettei kotiin ole enää paluuta.
     Vaikka Raija Collander ei ole tallentanut kirjaan omaa tarinaansa, haastatteluja tehdessä kipeät muistot pulpahtivat pintaan monet kerrat.
    -Nykyisin kriisitilanteissa psykologit kutsutaan paikalle ja aloitetaan tapahtumien jälkipuinti. Meidät Karjalan lapset tuupattiin evakkovaunuun, isät olivat rintamalla, äidit huolehtivat lapsista ja karjasta, eikä edes tiedetty, mihin mennään. Dramatiikkaa oli riittämiin, asiantuntija-avusta ei tietoakaan.

    Kulttuurishokki

    Hiitolaiset sijoitettiin monien mutkien kautta pääosin Poriin ja sen 13 ympäristökuntaan. Myöhemmin väki on levinnyt ympäri maata.
      Kirja paljastaa, ettei karjalaisten sijoittuminen Satakuntaan käynyt aivan kivuttomasti.Heimojen erot olivat suuret, ja kulttuurishokki molemminpuolinen.
    -Satakuntalaiset ovat vakaita. Asiat pitää olla järjestyksessä, omaisuus arvossaan, ja työtä tehdään hampaat irvessä. Tällaisen jäyhän kansan keskelle pelmahtivat tunteikkaat karjalaiset, jotka lauloivat, nauroivat ja itkivät yhtä aikaa. Oli siinä sulattelemista molemmin puolin.
     Satakuntalaisia ei ilahduttanut evakkojen Karjalan kunnaiden muistelu, joka joskus saattoi mennä leuhkimiseksi. Myös karjalaisten kyläilyintoa oudoksuttiin.
    -Satakunnassahan käsketään kylään. Karjalaiset sen sijaan poikkeavat naapuriin kutsumatta ja jopa monta kertaa päivässä.
     Yksi asia loukkasi hiitolaisia yli kaiken.
    -Ryssittely tuntui pahalta. Karjalan kansaa isänmaallisempaa heimoa kun saa hakea.
     Vaikka sopeutuminen otti aikaa, Raija Collander löytää heimojen pakkosekoittumisesta jotain hyvääkin.
    - Siinä saivat satakuntalaiset vähän verenkevennystä ja karjalaiset vakautta.


    Lähde: Satakunnan Kansa/Raija Fager, 8.8.2010