• Etusivu
• Historia
• Perinne
• Kartat
• Toiminta
• Hiitola-säätiö
• Hiitolan Pitäjäseura ry
• Tapahtumakalenteri
• Kuvagalleria
• Linkit

Kari Tontti: Minun Hiitolani

Hiitolaisjuurisen Kari Tontin kertomus aiheesta Minun Hiitolani

Kuulun sotien jälkeen Helsingissä syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Tietoni isän kotipaikasta Hiitolassa olivat vuosikymmenien ajan vain muutama valokuva ja satunnaiset tarinat elämästä Raivattalan kodissa ennen sotia. Isovanhempiani en ehtinyt koskaan nähdä, sillä heidät on haudattu Hiitolan kirkkomaahan jo ennen sotia. Olen kuitenkin aina tiedostanut karjalaisen taustani ja ollut ylpeä siitä. Kaltaiseni heimoveljet ovat aina tuntuneet läheisiltä. Kuten arvata saattaa, myös vaimoni vanhemmat ovat syntyneet Karjalassa.

Isäni Aarne Tontti syntyi Hiitolan Raivattalassa vuonna 1917. Hän oli jo kuudetta sukupolvea samalla paikalla 150 vuotta asuneita Tontteja. Hiitolaan Kilpolansaaren Tounaaseen Tontit tulivat jo 1600-luvun puolivälissä. Voinen siis sanoa että juureni ovat syvällä Hiitolan maaperässä.

Selviteltyäni jo usean vuoden ajan eri lähteistä sukuni vaiheita ja henkilöhistoriaa Karjalassa, heräsi pikkuhiljaa ajatus käydä myös paikan päällä Hiitolassa tutustumassa Raivattalan kylään ja esi-isieni asuinsijoihin. Ensimmäisellä Hiitolan matkallani vuonna 2007 huomasin yllättäin kuuluvani siihen pieneen onnekkaaseen Karjalan kotiseutumatkailijoiden joukkoon, joilla on mahdollisuus käydä kylässä vielä ehjinä ja asuttuina olevissa esi-isien kotitaloissa. Usemmillehan matkan kohokohta on löytää kotipaikaltaan talon kivijalka tai nurkkakivi, jos sitäkään. Kävellessäni Hiitolan keskustasta Ilmeentietä pohjoista kohden, en ollut varma, onko isäni kotitalosta enää mitään jäljellä ja kun se vihdoin ilmestyi silmieni eteen juuri sellaisena kun olen sen valokuvista nähnyt , oli ilo sanoin kuvaamaton.

Nyt jo useamman vierailun jälkeen talon nykyinen nuori omistajaperhe on tullut tutuksi ja yhteydenpitoa käydään jatkuvasti myös sähköpostitse. Pietarilainen perhe oli hankkinut talon vapaa-ajanasunnokseen 2000-luvun alussa ja ovat kunnostaneet taloa jatkuvasti. Millainen sitten onkaan minun Hiitolani? Miten sen muille kertoisin? Kaiken kokemani jälkeen kuvailisin Hiitolani näin: Kyläilen tervetulleena "sukulaismiehenä" isäni kotitalossa. Istuskelen ja ruokailen tuvassa, lisäilen puita hellaan ja kuljeskelen kammareissa. Tunnustelen kädelläni tuvan syväänuurtunutta kynnyshirttä ja mietin kuinka monta kertaa on tuohonkin pitänyt astua että se tuollaisen muodon saa. Kapuan vintille ja katselen peltomaisemaa ikkunasta, josta isäni 1920-luvulla otetussa valokuvassa katselee. Nappaan omenan pihan vanhasta omenapuusta, istahdan aikojen saatossa tummaksi ahavoituneen hirsiseinän viereen penkille. Tunnistan pellolla kohdan, jossa kolme sukupolvea esivanhempiani aurinkoisena kesäpäivänä 1930-luvulla otetussa valokuvassa askartelevat ruislyhteiden teossa. Pyyhkäisen kyyneleen silmäkulmasta ja mietiskelen että tässä ne ovat kuusi sukupolvea esi-isiäni ennen minua perheineen eläneet ja hääräilleet. Sellainen on minun Hiitolani.

Kari Aarnenpoika Tontti