Kuoksjärvi

Hieman toisenlainen synty lienee paikannimillä Kuoksmäki, Välimäki, Mylkassiinmäki, Mykkiinmäki, Sysmäki, Mantsikkamäki, Rauvaaranmäki, Lammasvaaranmäki, Turkvaaranmäki, palovaaranmäki, Kotavaaranmäki ja Rihavaaranmäki. Lisäksi kuului Kuoksjärven huutoon vanhastaan ns. Tutin kylä, mikä samoin paikannimenä johtuu vanhasta hiitolalaisesta Tutti-sukunimestä. Tutin kylä sijaitsi Kokkolanjoen oikeanpuoleisella rannalla Uudenkylän vieressä, vastapäätä Kuoksjärven kylää, ja sinne kuljettiinkin Uudenkylän tietä, mikä erkani Ilmeen maantiestä Raivattalassa Majakummun mäeltä, 2 km päässä asemalta. Tutin kylän taloryhmässä oli kahdeksan taloa: Topias ja Matti Tenhonen, Yrjö Tenhonen, Hannuksinen, Ierikka Iiliäinen, Kerminen, Albert Bergfors (Lavamäen talo), Ahokas ja Topias Varjus.

Kuoksjärveläisen paikannimistön erikoislaatuisuus johtuu siitä, että kylä on asutettu suhteellisen myöhään, ja paikkoja ruvettiin tällöin nimittämään kunkin alueen valtaajan mukaan. Kuoksjärvellä asuivat 1930-luvulla mm. seuraavat suvut, joiden nimiä vilahtelee paikannimistössä: Lankiset, Kemppiset, Poutaset, Nolvit, Ruipot, Viinaset, Sikiöt, Huuhkat, Manniset, Kekit, Onikit, Kakkiset, Meskaset, Parkkalit, Klimoffit, Häklit, Kaartiset, Kojot, Puputit, Bragget, Pagánukset, Tenhoset, Jantuset, Pöystit, Ryösät, Tanskaset, Rahkoset, Lipposet ja Kähköset, yhteensä noin 80 taloa, kaikki maanviljelytiloilla. Pellot olivat hedelmällistä jokirantatasankoa, entistä meren pohjaa.

Mutta viivähtääksemme vielä hetkisen kuoksjärveläisessä paikannimistössä on erityisesti pantava merkille itse kylän nimi, Kuoksjärvi, minkä kantasanana on lapin kielen kuoket = auringonpaiste; kuokij = paiste, koitto, aamun koitto, auringon koitto; kuoksh = revontulet; kuoksh = Garrulus infaustus. Nimi Kuoksjärvi siis merkitsee koittojärveä eli aamunkoiton järveä. On merkille pantavaa, että pitäjänrajan takana Parikkalan puolella oli Koiton taloryhmä, kuten aikaisemmin on jo mainittu.

Lisäksi virtaa Hämäläisenlammista eli entisestä Kuoksjärvestä Kuoksoja, mikä laskee Haukkavaaran lähellä Kokkolanjokeen. Kaikki nämä nimet, Koitto, Kuoksjärvi, Kuoksoja ja Kuoksmäki, viittaavat paikkakunnan muinaiseen lappalaiseen asutukseen. Kuoksjärven karjalaisasutuksen myöhäsyntyisyyttä siis selittää osaltaan se, että paikkakunta oli lappalaisten asuttamaa salo- ja erämaa-aluetta. Voisi myös olettaa, että kylän nimi pohjautuisi sukunimeen Kuokka, Kuokkanen, josta edelleen olisivat kehittyneet muodot Kuokkasjärvi ja (sisäänheittomuotona) Kuoksjärvi, mutta lappalaisvaikutus lienee asetettava etusijalle.

Kuoksjärven kylään kuljettiin Hiitolan asemalta ennen siten, että Sahakoskella mentiin Kokkolanjoen yli ja siitä kylätietä joen koillispuolista rantaa pitkin Kuoksjärvelle, jolloin matkaa kertyi noin 10 km kylän keskustaan. Kuoksjärveltä tie jatkui Parikkalaan. Kun Haukkavaaraan rakennettiin sitten uuden Kurkijoen tien silta, lyheni Kuoksjärven tie 7 kilometriin. Kuoksjärven kylän taloista osa oli rantakylien salopalstoilla, kuten esim. Lipposten tila oli Koukunniemen salopalstaa. Kuoksjärven kylän ja Parikkalan rajan välinen alue, noin 5 x 5 km, oli kokonaan rantakylien, Itulan, Yläkokkolan, Alakokkolan, Laurilan, Haapalahden, Veijalan, Koukunniemen, Nehvolan, Unkolan, Mustolan ja Hännilän, salopalstoja. Itse Kuoksjärven kylä jakautui ikään kuin kahteen puoliskoon, jokisivuun ja peräkylään.

Jokisivujen talojen peltosarat ulottuivat peltojen niskalla olevista taloista peltolaakion yli Kokkolanjokeen. Peräkylä, Alhon suunnassa, oli kumpuilevampaa, olipa jyrkkiä kalliomäkiäkin. Kylän maatilat olivat valtaosaltaan keskikokoisia, joissa oli peltoa 12-15 ha ja metsää 30-50 ha. Merkittävimmät maatilat olivat Mannisen veljesten (Ruossin Mannisten) tila Lassinmäki, jonka kokonaispinta-ala oli 142,05 ha ja siitä peltoa 40 ha, Tuomas Haikosen tila Savikumpu, jossa oli maata kaikkiaan 102 ha ja siitä peltoa 28 ha sekä Pekka Klimoffin Vattee, jonka kokonaispinta-ala oli 114 ha ja peltoala 27 ha. Tilan nimi Vattee, Vattei, juontuu venäläisestä henkilönnimestä, josta nimestä johtui suoraan hiitolalaisen ja ilmeeläisen ääntämistavan mukainen nominatiivi Vattei sekä genetiivi, esim. Vattie tai Vattei Pekko. Sekä Mannisten että Klimoffien tilat olivat olleet suvuilla hieman yli 100 vuotta, mikä kuvastaa jollain tavoin kylän ikää. Kylän metsät olivat havu- ja sekametsiä.

Kuoksjärven ns. keskikylään ja Kemppisenmäkeen kuuluvia taloja olivat jokivarressa Juho Viinanen, Antti Viinanen, Jaakko Viinanen, Simo Viinanen, Juho Poutanen, Antti Poutanen, toinen Juho Poutanen, Toivo Poutanen, Mikko Poutanen, Matti Poutanen, Juho Puputti, Olli Bragge, Toivo Kekki, Mikko Kekki, Matti Kekki, Pekka Kaartinen, Pekka Kuivainen, Matti Ruippo, Matti Sikiö, Aatu Rahkonen, Pekka Klimoff, Einari Kojo, Toivo Kojo, Yrjö Manninen, Erik Manninen, Jaakko Manninen, Matti, Jaakko ja Antti Manninen (Ruossin Manniset), Matti ja Veerti Koppinen, Toivo Pagánus ja Malonen, Ville, Matti ja Aaro Lankinen (Lohmakan talo), Toivo, Matti ja Antti Manninen, Paavo Lipponen, Väinö Parkkali, Juho Huuhka, Juho Nolvi, Jaakko Kojo, Sippo Ryösä, Kati Tanskanen, Anna-Mari Riipinen, Juho ja Väinö Häkli sekä Kemppisenmäellä Kemppiset, Lipiät, Meskaset ja Sihvoset. Kuoksjärven salossa, peräkylän puolella ja Mustolan salon suunnassa asuivat Juho Parkkali, Juho Paksujalka, Antti Tenhonen, Otto Räikkönen, Huotilainen, Reino Nolvi, Antti Pöysti, Matti Nolvi, Matti Kähkönen, Laaksonen, Rikhard Immonen ja Sipro Kalpio.

Kun Hiitola oli tyypillinen maatalouspitäjä, on ymmärrettävää, että maamiesseuratoiminta sai siellä erityisen vankan jalansijan. Pitäjässä oli kaksi maamiesseuraa, Hiitolan Eteläinen Maamiesseura ja Hiitolan Pohjoinen Maamiesseura, jotka kumpikin kuuluivat jäsenjärjestöinä Itä-Karjalan Maanviljelysseuraan. Hiitolan Pohjoisen Maamiesseuran sekä alueellisena että toiminnallisena keskuksena oli juuri Kuoksjärvi. Pohjoisen Maamiesseuran perustava kokous pidettiin 16.12.1923, ja sen sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena oli maatalouden edistäminen ja maataloudellisen sivistyksen kohottaminen. Kuoksjärven kylän asukkaat myöntävät, että seura onnistui pyrkimyksissään täydellisesti. Se johti maatalouden elpymiseen ja voimistumiseen sen kaikilla sektoreilla: maanviljelyssä, karjanhoidossa sekä metsänhoidossa. Parinkymmenen vuoden aikana, 1920-40, mentiin kylässä suurin harppauksin eteenpäin.

Myös maataloudellinen kerho- ja kilpailutoiminta oli vilkasta ja monipuolista, samoin kurssi- ja neuvontatoiminta. Kilpailuista olivat mm. työmestaruuskilpailut suosittuja, ja niissä osallistuttiin valtakunnallisiinkin kilpailuihin. Niinpä mm. seuran pitkäaikainen sihteeri Vilho Lankinen piti nimissään monet vuodet Itä-karjalan Maanviljelysseuran ojamestaruutta, ja puheenjohtaja Pekka Parkkali oli puolestaan monivuotinen pitäjän kyntömestari. Kerran saavutti pitäjän kyntömestarin arvon myös kuoksjärveläinen Matti Lankinen. Maamiesseuroilla oli myös naisosastoja. Molemmilla pitäjän maamiesseuroilla oli samoin oma karjantarkastusyhdistyksensä. Muun Hiitolan tavoin harrastivat kuoksjärveläiset myös hevoskasvatusta. Kantakirjahevoset olivat talojen ylpeytenä.

Maataloudellinen järjestöinnostus johtui siitä, että koulujen vaikutuksen ja maatalouden yleisen kehityksen ansiosta oli ikään kuin päästy kehityksen makuun ja parempiin tuloksiin entisajan kansanomaisiin menetelmiin verraten. Pelloille alkoivat vuosisadan alussa ilmestyä tehdastekoiset, konemaiset äkeet ja kääntöaurat entisen atran ja risuharan lisäksi. Samoin ilmestyi riiheen käsin kierrettävä puimakone tai hevoskierto riihen katokseen. Vuonna 1924 leimahtivat Kuoksjärvellä ensi kerran sähkövalot ja niiden mukana käyttökelpoinen sähkövoima, mikä oli maatalouden kehittymiselle kuin taikasana. Sähkömoottorien ohella oli maatalouden käytössä myös polttomoottoreita.

Vuodesta 1906 alkaen lähetettiin Kuoksjärveltä maitoa Kurkijoen Osuusmeijeriin, ja kohta sen jälkeen perustettiin kylään karjanjalostusta varten sonniosuuskunta, minkä pyrkimyksenä oli nimenomaan itäsuomalaisen maatiaisrodun jalostaminen. Hiitolan Karjantarkastusyhdistykseen, mikä perustettiin 1916, liittyivät myös kuoksjärveläiset. Vuonna 1921 perustettiin lisäksi Kuoksjärven ja Alhon kylien yhteinen munanmyyntiosuuskunta elvyttämään siipikarjan hoitoa, ja samana vuonna pidettiin kylässä myös mehiläishoidon kurssi, mistä kylän mehiläishoidon harrastus sai alkunsa. Kuoksjärvellä oli mehiläishoidolle mitä parhaat edellytykset laajojen apilapeltojen, pajukkojen ym. ansiosta. Innokkaita mehiläishoidon harrastajia olivat mm. Toivo Kekki, Matti Sikiö, Väinö Parkkali sekä Matti ja Jaakko Manninen. Karjanhoidon elpyminen tehosti myös juurikasvien viljelyä. Kylvöheinäpelloille ilmestyivät puolestaan niittokoneet ja haravakoneet viikatteiden ja käsiharavien lisäksi.

Ennen näitä Karjalan suuren nousun vuosikymmeniä koetettiin ansaita vero- ja tarverahoja muilla keinoilla: kesäisin yritettiin säästää voita myytäväksi, kiskottiin pajun parkkia, kerättiin pihkaa, kiskottiin kattopäreitä, tehtiin hevosrahtia, metsästettiin, myytiin lampaannahkoja, kuljettiin kauppaamassa saviruukkuja ympäri Karjalaa ja Savoa ja vaihdettiin niitä ryysyihin, lumppuihin, jouhiin, harjaksiin ja muihin eläinten karvoihin. Tehtiin myös halkoja Pietariin vietäväksi ja kuljetettiin hevosrahdilla maakauppiaiden tavaroita Pietariin ja päinvastoin sekä munitettiin muurahaisia.

Hiitolalaisilla onkin näistä vanhoista ajoista puheen ollen ollut tapana sanoa, että silloin oli raha tiukalla. Mutta jos talon isäntä harjoitti ylenmäärin rahdintekoa, kärsivät siitä talous- ja peltotyöt. Tämä vuoksi sanottiinkin: "Rahtrahat ja niinnuorat ei kestä ko arettoma viiko" tai "Raht ko loppuu, ne rahatkii loppuut." Vaikka Venäjällä työssä käyntiä tapahtui lähinnä Hiitolan vanhoista rantakylistä käsin, ei Kuoksjärvikään ollut siitä ansiosta kokonaan osaston, sillä mm. Paavo Lipposen kerrotaan harrastaneen siellä ansiotyössä käymistä yhdessä pukinniemeläisen Matti Heinosen kanssa. Karjakauppaa kävivät Inkerissä ja Pietarissa Juho Poutanen ja Aatami Tontti. Itsenäisyyden ajalla harjoitti heinä- ja puutavarakauppaa Pekka Kaijo (ent. Klimoff, Vattie Pekko). Venäjänvallan aikana hän myi karjaa Venäjälle. Sekä miesten että naisten keskuudessa vallitsi myös suuri innostus erilaisten käsitöiden tekoon. Tehtiinpä kaupallistakin käsityötä, mm. suksia.

Kuoksjärvi oli aito hiitolalainen sisämaan kylä. Vaikka se oli radan varressa, se oli silti syrjäkylä, mutta ei suinkaan takapajuinen, vaan yritystä ja rientoa täynnä oleva, missä tehtiin paljon työtä. Laajat peltoaukeat oli kuokittu miesvoimin suurimmalta osalta vajaassa sadassa vuodessa korpimaastosta, missä vanhojen ikihonkien tervaisia kantoja oli vieri vieressä, ja niiden välissä koivun, haavan ja kuusen sitkeitä juuria maaperä täynnä.

Mutta vaikka näin aherrettiin raskaissa töissä aamusta iltaan, niin nuoren miehen veri veti, kuten Emil Lipponen kertoo, iltaisin aina yöjalkaan syyspimeässäkin, jolloin pimeillä metsäpoluilla ei nähnyt metriäkään eteensä, tiehodun näyttäjänä oli vain puiden latvojen välistä kuumottava taivas. Lipponen kertoo, kuinka hän tällaisena pilkkopimeänä syksy-yönä oikotietä kulkiessaan törmäsi kerran polulla makaavaan hevoseen. "En tiedä, kumpi enemmän säikähti, hevonen vai minä", kertoja totesi lopuksi. Kun nuorisolla siihen aikaan oli vähän huvittelumahdollisuuksia, kävivät Kuoksjärven ja Tutin kylän nuoret iltaisin junilla jopa Hiitolan asemalla asti. Pyhäiltaisin oli asematienoon seurojentaloilla tanssiaisia, mutta silloinkin käytiin ensin junilla.

Kuoksjärven sekä koko Hiitolan näkyvimpiä luottamusmieshahmoja sekä tunnetuimpia talous- ja kunnallismiehiä 1920 ja 1930-luvuilla oli maanviljelijä Matti Ruippo, joka oli syntynyt Kuoksjärvellä 1877 ja kuoli siirtolaisena Harjavallassa. Hän oli nuoresta pitäen luonteeltaan opinhaluinen, edistyksellinen ja selkeäsanainen mies, kirjallisuutta ja aatteellista toimintaa, mm. raittiusasiaa harrastava, mikä piirre näkyi hänessä perheen isänä ja kasvattajana sekä oli havaittavissa monella tavoin myös hänen pyrkimyksissään ja toiminnoissaan kylän ja pitäjän aatteellisten ja taloudellisten harrastusten kentällä, missä hän usein oli johtopaikoilla. Hän oli Hiitolan Osuuskaupan perustajajäsen sekä kuului osuuskauppojen suuntataistelun aikana 1916 - 17 Hiitolan Maalaisten Osuuskaupan (Hiitolan Osuusliikkeen) perustajiin sekä sen hallintoneuvostoon koko liikkeen toiminta-ajan. Matti Ruippo oli mukana myös Hiitolan pitäjän sekä Kuoksjärven kylän sähköistämispuuhassa kuuluen Karjalan Valo Oy:n johtokuntaan sekä hallintoneuvostoon. Karjalan Valo Oy, oli kurkijokelaisten ja hiitolalaisten yhteinen yritys, ja Matti Ruippo oli sen innokas puuhaaja.

Matti Ruippo osallistui parin vuosikymmenen ajan myös kunnalliseen toimintaan kuuluen mm. kunnanvaltuustoon toistakymmentä vuotta. Häntä käytettiin myös edustajana lukuisissa maakunnallisissa asioissa.

Kylän muista yksityisistä asukkaista on vielä mainittava, että Väinö Parkkali oli urheilumies, erityisesti hiihtäjä, Heikki Viinanen oli räätäli, joka kulki talosta taloon ompelemassa vaatteet ja suutari Pekka Kuronen kulki vuosittain saman ladun kenkiä tekemässä. Kylän seppä oli Mikko Kekki ja puuseppä oli Eetu Kakkinen. Pekka Klimoffin (Kaijo) lisäksi on puutavaraliikemiehinä mainittava myös Matti Kylliäinen ja Antti Manninen. Hevosparissikkoina olivat tunnettuja Jaakko Viinanen ja Olli Bragge sekä teuraskarjan ja lihan parisniekkana Jaakkimasta päin Kuoksjärvelle muuttanut Toivo Pagánus.

Kuoksjärveläisiä häitä tuskin voitiin ajatella 1920 ja 1930-luvuilla ilman Emil Lipposta (Lipposen Emppua), joka oli kylän soittaja. Tämä itseoppinut kansansoittaja, joka on soittanut 12-vuotiaasta lähtien ja on vielä nytkin (1972) 70 vuotta täyttäneenä vireä soittaja ja käynyt tähän päivään asti soittamassa sekä kotimaassa että ulkomaillakin kansainvälisissä tilaisuuksissa, mm. Leningradissa, Oslossa ja Itävallan Saltzburgissa ja joka on Suomen Harmonikkaliiton jäsen, oli kuulu soittaja ei ainoastaan Hiitolassa vaan myös ympäristöpitäjissä.

Lipponen on aikoinaan soittanut sadoissa häissä. Hän kertoo jo poikamiehenä kulkeneensa niin paljon hääsoittajana, että kun hän sitten vietti omia häitään, hänellä oli useita kymmeniä pareja lahjuksina saatuja aivan uusia sukkia, vaikka hän ja koko talon väki piti jatkuvasti vuodet ympäri vain hänen soittajana saamiaan lahjussukkia. Ilmeeläisille Emil Lipponen antaa sikäli tunnustusta, että he pitivät häänsä aina arkena, ja hääpäiväksi nimettiin päivä, mikä parhaiten sopi soittajalle.

Ilmeen Salokylästä kotoisin olleesta Eino Tujusesta Lipponen kertoo, että missä tämä mies vain oli joko häävieraana tai kuokkavieraana, hän aina käveli täyteen katettua hääpöytää pitkin pilaten näin ihmisten pidot. Vahingot hän kyllä maksoi, suuren talon poika kun oli, mutta hän nähtävästi nautti omalla tavallaan tällaisesta menosta. Lisäksi Lipponen kertoo, että monta kertaa sai häissä katsoa kuolemaakin silmästä silmään, kun vuosisadan alkupuolen hääpidoissa usein oli tappeluista ja miestappojakin.

Soittaja oli pitojen luottamusmies ja suosikki. Hän oli häävieraanakin ikään kuin erikoisasemassa, sukulaistakin läheisempi; hänelle yritti myös jokainen tarjota viinaa. Emil Lipponen kieltäytyi kuitenkin viinasta pystyäkseen tekemään tehtävänsä. Kerran hän kesken häätanssia, kun piirileikki alkoi, hiipi tänä sopivana väliaikana talon käymälään. Juuri kun hän oli päässyt istuutumaan reiälle, repäistiin ovi auki, ja sinne syöksyi myös morsian kolmen kaasotytön kanssa. Tytöt ensin vähän häkeltyivät, mutta morsian rauhoitti heitä sanomalla: "Hänhän on vain soittaja !" Ja niin morsian sekä kaasot istuutuivat soittajan kahtapuolen muille rei'ille, kun niitä suuren talon käymälässä sattui olemaan viisi rinnakkain.

Erään kerran Lipposen Emppu oli soittajana häissä, missä ei sulhasta ollutkaan. Oli näet sattunut niin, että hää- sekä läksiäistalossa oli vieraat kutsuttu sekä pidot valmistettu ruokineen ja juomineen, mutta juuri pitojen alla sattui sulhaselle sellainen onnettomuus, että hän sai työmaalla teräsvaijerista sellaisen iskun päähänsä, että joutui sairaalaan. Häitä ja läksiäisiä ei peruutettu, vaan ne pidettiin ilman sulhasta. Sairaalasta palattuaan hänellä oli vaimo kotona, vaikka poikamiehenä lähti.

Toinen kuoksjärveläinen armoitettu musiikkimies oli Ville Poutanen (Sikiön Ville), joka sittemmin asui Hiitolan asemalla. Hän oli lähinnä pianisti, joka soitti tanssimusiikkiakin Hiitolan seurojen taloilla. Sanottiin ja tiedettiin, että kun Poutasen Ville istuutuu flyygelin ääreen, tulee ensimmäiseksi aina Oskar Merikannon Kesäillan valssi. Ville Poutanen oli aito musiikkimies ja taiteilija hengeltään sekä vereltään, mies, joka rakasti musiikkia; Suomen piano- ja urkutaiteelle oli vahinko, ettei hän koskaan päässyt käsiksi korkeampiin musiikkiopintoihin.

Tavanomaisesta rahvaan viinankäytöstä ja nuorten miesten ajoittaisesta riehasta huolimatta Kuoksjärven kylän väki oli pohjaltaan harrasta kirkkokansaa, joka kävi kutakuinkin säännöllisesti oman pitäjän kirkossa sekä niissä hartaushetkissä, joita seurakunnan papit kävivät Kuoksjärvelläkin silloin tällöin pitämässä varsinkin kesäisin ja talvellakin suurten pyhien aikoina. Kirkolle oli kylästä matkaa noin 12-15 km. Klimoffien perhe oli kreikkalaiskatolinen. Kuoksjärveläiset väittävät entistä kotikyläänsä sen kaikkine rientoineen parhaaksi paikaksi maailmassa.

Päivitetty 27.8.2001