Lipola

Lipolan kylä sijaitsi Hiitolan asemalta ja kirkolta Käkisalmeen vievän maantien kahtapuolen lähellä Laatokan rantaa. Aivan rantaan asti se ei kuitenkaan ulottunut, vaan Kopsalan ja Pukinniemen kylät muodostivat maakaistaleen Lipolan kylän ja Laatokan vesien välille. Asemalta oli Lipolaan matkaa noin 11-12 km.

Kylän maasto poikkesi esim. Vaavojan ja monen muun rantapuolen kylän maastosta siinä, että siellä oli hiekkakankaita ja harjuja, jotka kuuluivat siihen selänteeseen, mikä kulki Veijalan järven sivuitse Laatokalle. Markkinamiehetkin puhuivat aina Hannolan kankaasta. Kylää ympäröivät Kopsalan, Pukinniemen ja Veijalan kylät. Kirkolta oli Lipolaan matkaa kuutisen kilometriä.

Lipola oli vanhastaan oikea Hiitolan Hannukaisten kylä, sillä kylän 11 talosta 9 oli erääseen aikaan Hannukaisia. Vain Jussi Karhu ja Simo Silvennoinen olivat poikkeuksena. Lipolaa nimitettiin myös Hannolaksi, ja erään selityksen mukaan Hannola-nimitys johtuikin Hannukaisista, mutta todennäköisempää lienee Hannola-nimen johtuminen karjalaisesta etunimestä Hanno, kuten on laita jo edellä puheena olleessa Ivankoski-nimessä sekä myöhemmin esille tulevassa Nehvola-nimessä. Nimi Hannukainen sen sijaan merkitsee vanhassa savokarjalaisessa kielenkäytössä pikku askaretta, puuhaa, puuhailua: Esim. kysymykseen, mitä teet ? toinen vastaa: "Mie voa näitä ommii hannukaisijai."

Myöhemmin Lipolan asutus muuttui, niin että vanhassa kylässä oli enää 7 taloa ja niistä vain yksi Hannukaisia. 1930-luvun loppupuolella talot olivat Matti Lehtola, Otto Ojalehto, Juho Karhu, Iida Pessi, Saara Hannukainen, Tuomas Ijäs ja Kaarlo Onnela. Lipola-nimi pohjautuu henkilönnimiin Lipo, Lippo, Liponen, Lipponen, Filip, Filippos.

Lipolan läpi risteilivät Karjalan kannaksen monet tärkeät valtatiet: 1) Sortavalasta ja Kurkijoelta Paksujalan kautta Käkisalmeen, Viipuriin ja Pietariin vievä tie, 2) Viipurin Ilmeen, Hiitolan aseman ja Hiitolan Kirkonkylän kautta Käkisalmeen ja Kannakselle vievä tie sekä 3) Kopsalan kautta Hiitolan rantakylistä kirkolle ja asemalle vievä tie. Nämä seikat sekä se, että Lipolassa oli kuivaa kangasmaata, saivat aikaan sen, että tuli Lipola merkittäväksi markkinapaikaksi, missä toukokuun 2. päivänä pidettiin vuotuiset Hannolan markkinat. Hannolan tasaiset, hiekkaiset kentät olivat kuivat ja sopivat markkinalaaniksi ja kankaan sileillä maanteillä kokeiltiin markkinoitavien hevosten vireyttä ja jalannousua.

Vaikka varsinainen markkinapäivä oli 2. toukokuuta, niin tosiasiassa jo vappuna oli täysi touhu päällä ja sitä kesti vielä 3. päivänäkin. Koko markkina-ajan olivat, paitsi Lipolan, myös lähikylien, kuten Kopsalan, Telkinniemen, Sirsjärven, Pukinniemen ja Veijalan kylät täynnä kortteerivieraina olevia markkinamiehiä, joista näiden kylien taloille oli tietenkin tuloa. Mutta markkinat olivat eräänlaista heinaikaa tai elonkorjuun aikaa myös paikkakunnan hevosmiehille, kun he rahtasivat asemalta Lipolaan ja sieltä takaisin sirkuskojuja ja -telttoja sekä kaikenlaisten kauppiaiden tavaroita ja myyntipöytiä. Lipolan markkinat saivat kohta aluksi suuren suosion: sinne tuli kauppiaita Terijoelta, Viipurista, Savonlinnasta, Kuopiosta, Nurmeksesta ja Sortavalasta sekä ympäristön kansaa koko maakunnasta myymään ja ostamaan hevosia, lehmiä, lampaita, kärryjä, rekiä, veneitä, astioita, vaatteita jne. Koko Hiitola oli silloin jalkeilla. Kunta oli asettanut markkinatoimikunnan, jolla oli puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä varojen hoitaja.

Markkinoilla vallitsi tietty karnevaalitunnelma, joka sai etenkin nuorison vauhkoontumaan. Jokaisen oli päästävä käymään markkinoilla ainakin yhtenä päivänä, niin nuoren kuin vanjankin. Kansalta meni paljon rahaa, mutta kunnalle niistä oli tuloja, samoin paikkakuntalaisille, jotka asuttivat markkinamiehiä, myivät ruokaa, kahvia, vehnäsiä, rinkeleitä, veneitä, saaveja, pyttyjä, verkkoja, tuohitöitä jne.

Hyötykö vai vahinko oli kokonaisuutena suurempi, jää ehkä kysymyksen alaiseksi ja ratkaisemattomaksi, kun ottaa lisäksi huomioon, että markkinoiden luomalla ilmapiirillä oli siveellisesti kielteisetkin puolensa, sillä markkinapaikan ympäristössä rehoitti kieltolaistakin huolimatta viinakauppa ja juopottelu, tappelut, rohkea kuhertelu, varastelu, näpistely ja prostitutio. Näistä oli myös seurauksena käräjöintiä ja rikkomuksista annettuja tuomioita. Usein oli niin, että kotonaan rauhalliset ja kunnialliset isäntämiehetkin, puhumattakaan talojen pojat, syyllistyivät rangaistaviin tekoihin.

Kerrankin syytettiin Hiitolan käräjillä erästä isäntää, joka oli kieltolain aikana ollut markkinoilla vahvasti juovuksissa. Asian käsittely oli lyhyt ja rutiininomainen, sillä nimismiehen vaatiessa isännälle syytettä tuomari kysyi todistajilta, mitä näillä on sanottavaa. Kun todistaja vastasi: "Kyllä hän oli niin humalassa kuin yleensä ruukataan" ja kun syytetty itsekin sen myönsi, oli tuomio valmis. Kun kieltolain aikana lähetettiin vähäisemmistä juopumuksista vain ilmoitus juopuneen miehen kotikunnan huoltolautakunnalle, jonka puheenjohtaja sitten kutsui hairahtuneen isännän nuhdeltavakseen, pyysi erään vieraan kunnan markkinamies hartaasti Hiitolan nimismieheltä, että hänelle määrättäisiin sakko eikä lähetettäisi nuhdeltavaksi, sillä, kuten hän selitti, huoltolautakunnan puheenjohtajana on nainen, jonka haukuttavaksi hän ei mene.

Lipolan syrjäisen sijainnin vuoksi siirsi Hiitolan kunta 1920-luvun alussa markkinat pidettäviksi Hännilässä. Paikka oli kevätrospuuton aikana liejuisempi kuin Hannolan kangas, mutta kauppiaiden kannalta olivat liikenneyhteydet paremmat. Kunta teki parhaansa markkinoiden onnistumiseksi, jotta niiden tuottama taloudellinen hyöty olisi tullut mahdollisimman suureksi.

Markkinoiden aattona vuokrattiin myyntipaikat yleisellä huutokaupalla enimmin tarjoaville, jolloin parhaat paikat saattoivat nousta aivan huimiin hintoihin. Erityisesti kilpailivat edullisista myyntipaikoista kesäpukujen ym. tekstiilien kauppiaat. Markkinoiden lopulla sai kunnan markkinakassan pitäjä kuitenkin pitää silmänsä auki, etteivät vuokraajat hävinneet paikalta vähin äänin vuokraansa maksamatta; olipa joskus pyydettävä nimismieheltä virka-apuakin asioiden selvittämiseksi.

Hevosmarkkinoina lienevät Hiitolan markkinat olleet Kausalan ja Viipurin markkinoiden ohella Suomen merkittävimpiä, sillä Hiitola oli Kurkijoen ohella huomattava karjalainen hevoskasvatuspitäjä, mistä tulokset näkyivät juuri markkinoilla runsaina hevoskauppoina. Siellä muutettiin rahaksi kasvatetut nuoret hevoset ja ostettiin ns. kesärengit, jollaisiksi kelpasivat huonokuntoisetkin hevoset. Niillä tehtiin kesän aikana peltotöitä ja syksyllä ne myytiin lihavina ja hyväkuntoisina hyvästä voitosta Viipurin markkinoilla.

Hiitolan markkinoille saapuneet hevosparissikat olivat todellisia ammattimiehiä ja asiantuntijoita; he tunsivat hevosen. Heidän käyttäytymisensäkin oli markkinoilla aivan toinen kuin tavallisissa kotioloissa ja muussa elämässä. Heikki Lankinen kertoo mm. eräästä heistä, Petin Simosta, hyvin myönteisesti. Hän sanoo, että Simo oli ilmiömäinen hevosten tuntija, joka omistautui etupäässä hyvien hevosten välittämiseen, sekä ostamiseen että myyntiin. Hän toimitti hevoshankintoja mm. armeijalle Suomen itsenäisyyden alkuaikoina. Hän oli myös hevosmiesten omassa keskuudessa reilun miehen maineessa: ei perunut kauppojaan eikä liioin pettänyt ketään.

Vaikka hevoskaupoissakin oli oma riskinsä ja ammatti vaati parissikalta vaivannäköäkin, ei tämä varmaankaan vetänyt vertoja sille puuhalle, mikä markkinoilla käymisestä oli tekstiili- ym. kauppiaille, kun ottaa huomioon pakkaamiset, kuljetukset, omat matkat, tilapäismajoitukset vieraissa oloissa, purkamiset, näytteillepanot, myynnit sekä jälleenpakkaamiset ja takaisinkuljetukset jne. Markkinakauppiaiden piti olla asiaansa innostunut, siihen ei saanut väsyä, ja kauppiaina oli sekä miehiä että naisia. Mutta karjalainen mies ja nainen olivat tottuneet tähän. Ikivanha karavaani- ja kulkukauppa olivat kasvattaneet heidät siihen. Paitsi markkinakauppaa olivat kulkukaupan muina viimeisinä jäänteinä pottikaupat, rättikaupat, hailikaupat sekä voin, riistaeläinten, turkisten ja vuotien parissointi.

Päivitetty 9.9.2001