Marjakoski

Braggen suurperhe kuului Raivattalan huutoon, mutta muut Marjakoskea ympäröivät laajat alueet kuuluivat alkuaan Asilan ja Pukinniemen hovin lahjoitusmaatilojen salopalstoihin, mitkä isossa jaossa jaettiin niille rantakylille, minkä hovin alustalaisuuteen mikäkin kylä oli kuulunut.

Marjakosken asutusalueella olivat 1930-luvulla seuraavat 28 taloa: Antti Sinkkonen, Jussi Sinkkonen, Eemil Rajamäki, Ernesti Kuronen, Antti Kuronen, Heikki Lähdeniemi (ent. Bragge, Tottas-Heikki), Matti Kuronen, Jussi Ruotsalainen, Mikko Pörsti (talo sittemmin Topias Braggella), Emil Riikonen (Olli Peko Eemel), Pekka Riikonen, Armas Riikonen, Aleksi Pirhonen, Antti Pirhonen, Maria Pörsti (myöh. Jussi Riikosella Purtunkorvessa), Jaakko Riikonen, Antti Bragge, Jussi Kiuru, Matti Bragge (Tuomaalan Matti), Erkki Bragge, Pekka Bragge ja Erkki Bragge toinen talo, Juho Bragge, Simo Bragge (Niemen Simo), Väinö Bragge (Väärämäen Väinö), Antti Bragge (Setä-Antti), veljekset Juho, Tuomas ja Topias Bragge (Honkamäen veljekset, joista Topias asui asemalla), Edward Bragge, Matti Rajala (Matin oikea nimi oli Jussi, mutta kun hän hävisi erään vedon, missä panoksena oli ehto, että jos hän häviää, niin hän ei ole enää Jussi, vaan Matti, ja siitä lähtien kaikki sanoivat häntä Matiksi), Erkki Suontausta sekä veljekset Yrjö ja Eino Vartio.

Marjakosken jokilaaksoa reunusti kaksi vuoriharjannetta, joista joen etelänpuoleiseen harjanteeseen kuuluivat Sunin Haukkavuori, Haukkavuori, Hautoinmäki, Kuoppiinmäki ja Hiienmäki, ja jokireitin pohjoisenpuoleiseen harjanteeseen kuuluivat Honkamäki ja Koskenmäki. Soskuan joen haara, Hiien haara, oli Hiienmäen juurella. Braggen suurperheen talo sijaitsi aikoinaan joen varressa, kosken partaalla, kuten sanottu, mutta vuorten takana oli synkkä metsä, missä karhut ja sudet asustivat viime vuosisadan lopulle asti.

Talossa kerrotaan olleen sen suurimmillaan ollessa 48 henkeä (Ilmeen Niemessä 54 henkeä) perhettä. Asuntona oli ensin yksi suuri tupa, jossa asui kuusi perhekuntaa, sitten rakennettiin toinen samanlainen ja porstua väliin. Kattila, jossa liedellä keitettiin ruokaa, oli niin suuri, että emännät nostelivat sitä korennolla.

Perhekuntien päät, isännät söivät kaikki samassa pöydässä, mutta naiset ja lapset söivät perhekunnittain eri pöydissä. Väitetään, että lopulta tässä perheessä, samoin kuin Ilmeen Niemen perheessäkin, asui ihmisiä, jotka käytännöllisesti katsoen eivät enää olleet mitään sukua toisilleen, vaan olisivat voineet solmia avioliittojakin samassa tuvassa asuvien kanssa. Perheen jatkuvasti suuretessa oli rakennettava mainittu toinen tupa sekä porstuanperäkamari.

Joulukirkkoon kerrotaan Marjakoskelta lähdetyn seitsemällä hevosella. Toivo Immonen kertoo suurperheistä mainiten mm. Kopsalan Hannukaisten suurperheen, jossa oli 14 aikamiestä sekä Veijalan Mansikan perheen, missä oli 10 miestä: "Suurperhejärjestelmällä oli syvät juuret menneisyydessä. Siksi se säilyi sitkeästi aina viime aikoihin asti. Sukulaisuussiteet estivät suvun jäseniä pirstoutumasta kauas toisistaan. Kun tiloja ei saanut jakaa, tahdottiin mukautua asumaan saman kurkihirren alla. Tavallisesti olikin tällaisessa perheessä erittäin hyvä sopu ja yhteisymmärrys. Se oli koulu, jossa perheen jäsenet oppivat ymmärtämään ja auttamaan toisiaan."

Bragge-suvun ensimmäiset jäsenet ovat asuneet Hiitolassa jo 1600-luvun lopulla Nylander-nimisinä. Nylandereita oli silloin tiettävästi myös Ilmeellä, ja he näyttävät olleen Stolbovan rauhan jälkeistä ja ehkä ns. ruptuurisodankin jälkeistä uutta protestanttista asutusta. Mutta 1721, Uudenkaupungin rauhan vuonna, nimi esiintyy muodossa Nylander-Bragge. Bragget ovat olleet kauan Hiitolan pappilan torppareina sekä kirkon suntioina monen sukupolven ajan.

Lahja Bragge arvelee Hiitolanjärven Rakinlahden saaneen nimensä siitä, että Bragget asuivat siellä 1600-luvulla, joten paikannimi muovautui näin: Braggen lahti, Raken lahti, Rakinlahti. Suvun eräs haara muutti sitten erämaahan Marjakoskelle, ja siitä kehittyi siellä Braggen suurperhe, jonka myöhempiä jäseniä oli myös Raivattalassa ja Salokilpolassa. Muita suvun haaroja oli Vaavojalla, Kirkonkylässä, Hiitolankylässä, Tiurulassa, Päijälässä, Koukunniemessä, Mustolassa, Veijalassa, Kilpolassa, Ilmeellä (missä ovat avioliittojen kautta joutuneet kosketuksiin mm. Kemppisen ja Tiippanan sukujen kanssa), Siisiönmäellä sekä Käkisalmessa.

Kun koski talon vieressä oli kolmijaksoinen, oli siinä jo Braggen suurperheen aikana kolme myllyä: ryynimylly, jauhomylly ja päremylly. Kahden alemman myllyn kohdalla oli putouskorkeus noin 2 m, mutta ylimmän kohdalla se oli 3 m. Jauhomyllyn lähettyvillä oli suuri myllytupa, neliön muotoinen, 15x15 m. Siinä pitäjältä, jopa Ilmeeltä asti saapuneet myllymiehet odottelivat vuoroaan. Varsinkin kaurojen survotus vei aikaa aina vähintään yli yhden yön, kun ne survottiin jauhoiksi pahmaissa rautakärkisillä petkeleillä. Survonnan jyty ja kolina kuului myllystä läpi yön.

Marjakosken suurtalo oli hyvin varakas, mikä merkitsi ennenvanhaan sitä, että vilja riitti. Talossa oli lisäksi paljon karjaa, jota kesäisin oli jonkun aikamiehen oltava paimenessa, jotteivät karhut olisi tuhonneet sitä. Siitä huolimatta pääsivät ne repimään aina pari kolme eläintä kesässä. Suuret härät eivät pelänneet karhuja, vaan puskivat niitä kuoliaiksikin. Kerran onnistui suuren karhun päästä härän selkään niskan päälle, mistä käsin se yritti purra härän kaulasuonia poikki. Silloin härkä juoksi karhu selässä kotiin, mutta uupui myllyrinteeseen verenvuodosta. Avuksi rientäneet miehet saivat karhun tapetuksi, mutta härkäkin oli lopetettava.

Talon viljarikkaudesta kerrotaan, että vanhaa viljaa oli aina pahan päivän varalta. Vieläpä Hiitolan nimismiehen kerrotaan viime vuosisadan nälkävuosina käyneen Marjakoskelta viljaa ostamassa. Tällöin hän totesi talossa olevan niin vanhoja puimattomia ruiskekoja, että niiden ympärillä kasvoi aisakoivun paksuisia puita. Jotta karjaakin oli tarpeeksi talossa, sitä osoittaa se, että kun suurtalo aikanaan jaettiin perhekuntien kesken, jäi keskelle pihaa vanha Mustikki-niminen lehmä, jota ei kukaan korjannut. Viimein yksi vanhoista isännistä talutti säälien Mustikin omien lehmiensä joukkoon sanoen, ettei vanhaa palvelijaa noin pidä kohdella.

Braggen suurtalon hajotessa syntyi siitä kuusi eri taloa paikkakunnalle. Mutta ympäristön viljaville salopalstoille Ilmeenjoen tuntumaan kohosi vähitellen muitakin toinen toistaan vauraampia taloja, niin että niitä 1930-luvulla oli jo lähes kolmekymmentä, useilla monien kymmenien peltohehtaarien tilat, mitkä oli raadettu käsivoimin. Merkittävimmät näistä tiloista olivat Antti Sinkkosen omistama Koskenniska-niminen tila, jonka kokonaispinta-ala oli 140 ha, mistä peltoa oli 25,11 ha sekä veljekset Juho Honkamäen (ent. Bragge) ja Topias sekä Tuomas Braggen omistama Setälä-niminen tila, jonka koko pinta-ala oli 110 ha ja siitä peltoa 27,75 ha.

Eräät yritteliäimmät Marjakosken isännät, heidän mukanaan Ikalassa asunut Robert Kuitunen, perustivat Suomen itsenäistymisen jälkeen paikkakunnalle Marjakoski-nimisen osakeyhtiön, joka rakensi koskeen sahan, sähkövoimalaitoksen, kaksi uudenaikaista myllyä, ja myöhemmin Kuitunen rakensi vielä meijerin. Kun paikkakunnalle lisäksi perustettiin samoihin aikoihin osuuskassa ja kaksi kauppaliikettä, ja talojen varallisuus kasvoi nopeassa tahdissa, on liikemies Johan Sinkkonen, joka itsekin oli puuhassa mukana, sitä mieltä, että missään muualla Hiitolassa ei kehitys tähän aikaan ollut niin nopeaa kuin Marjakoskella.

Marjakosken rikkaan alueen luomiseksi entisestä erämaasta tarvittiin paljon työtä ja säästäväisyyttä. Joskus säästäväisyys ilmeni nuukuutena, joka herätti jo hilpeyttä. Erityisesti kerrottiin Erkki Braggen tapauksesta: Kun hän osti polkupyörän, hän ei raaskinut ajaa sillä alamäessä eikä liioin ylämäessä. Portinhoikan loivassa alamäessäkin hän hömmönmatkallaan työnsi pyörää, jotteivät sen jarrut kuluneet. Erkki oli hyvin rikas, kahden suuren talon isäntä ja vanhapoika. Vaikka hänellä ei ollut vaimoa, niin lapsia hänellä silti oli. Ne olivat hänen ja palvelustyttöjen lapsia, joista hän piti hyvää huolta.

Marjakoskesta puhuttaessa ei voida unohtaa kaikille hiitolalaisille ja monille ulkopitäjäläisillekin tuttua hahmoa, kansanpelimanni Matti Suikkia. Hän asui vaimonsa kanssa pienessä mökissä Marjakoskella, mutta liikuskeli paljon ympäristössä häiden, talkoiden ja nurkkatanssien soittajana. Myös markkinoilla hänet nähtiin aina viuluineen. Nuoruudessaan hän oli ollut Pietarissa soittajana jossakin rahvaanravintolassa eli hartsuonissa, missä hän oli oppinut riehakkaan ja innoittavan soittotapansa. Hän löi soittaessaan tahtia jalallaan, ja kun oikein innostui, molemmilla jaloilla yhtaikaa. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli suutari.

Kerran Hiitolan markkinoiden aattona, vapunpäivän aamuna, Matti Suikki ilmestyi erääseen Raivattalan taloon, missä tupa oli täynnä taloon yöpyneitä markkinamiehiä. Joku tarjosi Matille ryypyt, mikä aamutuimaan vaikutti heti, kun hän oli lisäksi tyhjin vatsoin kävellyt oikopolkua Marjakoskelta Raivattalaan. Ryypyt saatuaan Matti viritti heti viulunsa ja jalalla tahtia lyöden soitti ja lauloi aito markkinalaulun, mikä sai markkinaukot hyvälle tuulelle ja myhäilemään partoihinsa:

Hame rikki, paita rikki, Paijan alt' oli paljon rikki.

Kun Matti ja hänen vaimonsa vuosia myöhemmin kävivät niin heikoiksi ja raihnaiksi, ettei mökin lämmittämisestäkään ollut enää tolkkua, joku naapuri sai tehtäväkseen houkutella pariskunnan lähtemään Tiurulaan kunnalliskotiin. Matkalla Matti itki ja sanoi saattajalle: "Olen aina pitänyt sinua ystävänäni, tällä tavoinko sinä sen palkitset!" Mutta kun naapuri kävi jonkin ajan kuluttua Mattia siellä tervehtimässä, tämä oli iloinen poika, jonka sielun syvyyksistä näkyi edelleen todellinen boheemi, kun hän selitti: "Nyt on kaikki hyvin, ei ole huolta mistään; morsiamiakin olisi vaikka joka sormelle!"

Päivitetty 9.9.2001