Tenhola

Tenholassa oli kahdeksan maatilataloa, enimmäkseen keskikokoisia. Lisäksi oli Pekka Valkosen omakotitalo. Suurin tila oli koko pinta-alaltaan noin 70 ha, josta viljeltyä oli noin 25 ha. Talot olivat Väinö Kokko, veljekset Nevalainen, Antti Nevalainen, Antti Huuhkaa, Mikko Huuhkaa, veljekset Vihavainen, Otto Meklin ja Iivari Kokko.

Vaikka kylän nimi, Tenhola, viittaa Tenho ja Tenhonen -sukunimiin, ei heitä enää tällä vuosisadalla siellä ollut. Kertoessaan Tenholasta Väinö Kokko luonnehtii kylää keskivarakkaaksi, omillaan hyvin toimeen tulleeksi, tyypilliseksi maanviljelykyläksi. Varallisuutta edisti kylän vesien kalaisuus, sillä kun kalaa oli aina runsaasti, voitiin voi ja liha myydä tarkemmin.

Entisaikaan riitti voita myyntiin vasta kesällä, kun karja pääsi ruoholaitumille. Voi oli tällöin maukasta ja vitamiinipitoista ruohovoita. Mutta kun se kesällä suuren tuotannon aikana oli halpaa, tuli tavaksi säästää se pyttyihin suolattuna syksyyn ja myydä vasta silloin joko voiparissikoille tai suoraan Viipuriin ja Pietariin. Talvivoista ei voinut tuohon aikaan juuri puhua, sillä karja vietiin talven yli etupäässä olkia syöttämällä, vain makupaloiksi ja lypsäville annettiin lehdesvihkoja ja nurmiheiniä.

Kylvöheinästä ei ollut tietoakaan. Ruisolkia saatiin lehmät syömään paremmin siten, että talon väki laski yön tienoissa pikkutarpeensa sen olkikuvon, kusikuvon päälle, mikä seuraavana päivänä syötettiin lehmille. Sitä varten kupo tuotiin illalla porstuan oven pieleen rapun viereen. Joskus tämä kupo oli asetettu kujakatokseen läävän oven pieleen, ja lapsiakin kehotettiin käymään siinä pikkutarpeellaan. Tällaisella ruualla lehmät eivät juuri talvella lypsäneet lainkaan, vaan ne olivat ummessa suurimman osan talvea.

Joulun ajaksi, ja varsinkin pienten lasten talviruuaksi, varattiin syksyllä jäädytettyä maitoa, kuten karjalaisten muinaiset naapurit, lappalaisetkin, tekivät. Aikuisten särpimenä olivat liha ja kala. Liha oli suolalihaa, sillä syysteurastusten aikana se suolattiin kaikki yli talven säilyväksi. Kesälihoihin lisättiin suolaa. Kun myöhemmin tuli tavaksi teurastaa kesäksi ns. kesäsika, sen lihat pantiin aivan suolan sisään. Suolattua kalaa kälvitettiin keväisessä auringossa ja ahavassa, jolloin se kuivui ja säilyi ympäri vuoden.

Kun suurta Pietarin kaupunkia rakennettiin ja laajennettiin jatkuvasti, tarvittiin rakennustöitä varten loppumattomat määrät tiiliä. Ne oli ajettava rakennustyömaille Baltian laivoilta sekä eri tiilisavotoilta hevosella. Tenholastakin käytiin tässä kirpitsärahdissa. Mutta Pietarissa käytiin myös maaslitsan ajossa sekä Inkerissä erinäisissä maataloustöissä, kuten muistakin Hiitolan rantakylistä ja Raivattalasta: käytiin heinänteossa, elonkorjuussa, perunannostossa, kyntämässä ja paimenessa.

Pietarilaisesta maaslitsan ajostako vai mistä lie ollut peräisin, että Tenholan isännät jo vanhastaan ajoivat aina hyvillä hevosilla, jotka oli valjastettu hyvillä valjailla hyvien ajoneuvojen eteen. Jo edellä, Hiitolan elinkeinoelämästä yleensä puhuttaessa, on mainittu, kuinka pietarilaisen vallasväen laskiaisajeluissa suomalaiset olivat suosittuja hyvine hevosineen, ajoneuvoineen ja valjaineen. On mahdollista, että tämä osaltaan vaikutti hiitolalaiseen hevoskasvatukseenkin, vaikka karjalaisten mieltymys hyviin hevosiin juontuukin jo muinaiskarjalaisen karavaanikaupan ajoilta.

Paaston aikana vietiin Pietariin myös kuivattua kalaa. Yhtenä kylän elinkeinoelämän lisänä oli raaka-aineiden rahtaus Pösön tehtaille sekä Pösön venäläistä teollisuutta varten Suomesta ostaman raaka-aineen rahtaus Venäjälle. Tullessa tuotiin Pietarista viljaa, suolaa, kahvia, sokeria, teetä, vehnäjauhoja, mahorkkaa, valjaita jne.

Nuoren väen huvituksia olivat ajan tavan mukaisesti nurkkatanssit ja öitsit. Öitsejä pidettiin venäläiseen tapaan etupäässä pimeimmän syksyn aikana ennen joulua. Pojat järjestivät omat öitsinsä, joihin tytöt kutsuttiin ja päinvastoin. Tarjoiluna oli tavallisimmin tee ja rinkelit (rinkelsajut), joskus hirssi- tai riisipuurokin.

Hyvin vanhoina aikoina tunnettiin Tenholassa kihupyhätkin, joita Laatokan pohjoispuolisilla alueilla on nimitetty praasniekoiksi. Vanhemman väen vapaa-ajan harrastukset suuntautuivat hartaushetkiin ja pyhäisin kirkossa käyntiin. Tenholasta käytiin usein Kurkijoen kirkossa, mikä oli lähempänä kuin oma kirkko.

Päivitetty 17.5.2001