Tujula

Kylässä oli neljä taloa: Juho Hännisen talo Riihimäki, Nestori Härkösen talo Varjus, Juho Torvisen talo Lekkermäki (lähellä oli myös Lekkerlampi) sekä Pekka Kokon talo, sekin entisiä Varjuksen tiluksia. Lisäksi oli ulaskanniemeläisillä salopalstoja Hömmössä Jäävaaran ja Vaahervaaran välisellä alueella Huiskonniemen ja Tenholan palstojen välissä. Siellä oli myös viisi vakinaista asukasta: Matti Huuhkaa, Jaakko Klimoff, Juho Kesseli, Juho Roiha ja Antti Tattari. Ulaskanniemeläiset eivät vieneet karjaa kesäksi saloon, vaan laitumina olivat rantakylän hakamaat, lehdot ja rantaniityt, vaikka karjaa oli keskimäärin 6-7 lehmää sekä vasikoita, lampaita ja 2-3- hevosta joka talossa. Tilojen koknaispinata-alat olivat noin 50-80 ha ja niistä peltoa noin 10-15 ha. Tauno Härkösen kotitilan pinta-ala oli 80 ha ja Alfred Hännisen 63 ha. Pellot olivat vanhaa Laatokan pohjaa, viljavaa savimultamaata. Niiden keskellä oli kallioita ja sekametsää kasvavia kumouja ja mäkiä. Havupuut, mikäli niitä oli, olivat matalakaasvuisia. Arvopuut saatiin salosta.

Peltojen viljely, heinänteko ja elonkorjuu, karjanhoito sekä voin valmistus ja maitotalous olivat samat kuin muallakin Hiitolassa. Samoin oli ansiotöiden laita. Venäjällä käytiin säännöllisesti työssä ennen Suomen itsenäistymistä; käytiin kyntämässä, viljan leikkuussa ja puinnissa sekä maaslitsan ajossa. Venäjälle vietiin myös karjaa ja muuta kauppatavaraa. Karjan ajajat kulkivat matkat edestakaisin jalkaisin. Kerran Alfred Hännisen isä, Martti Hänninen, Pietarista tullessaan ja oikaistessaan Kopsalan ja Asilan kautta jäitse Ulaskanniemeen putosi jäihin. Hänellä oli tuomisinaan ja Pietarin tuliaisina taskussaan kolme juomalasia ja selässään samovaari, jotka hän pelkäsi menettävänsä laatokan pohjaan, mutta onneksi tuliaiset pelastuivat miehen mukana.

Myös voilla, nahkoilla ja kaikella muullakin tavaralla harjoitettiin parissointia vanhaan karjalaiseen tapaan. Paitsi että oma voi säästettiin syksyyn ja käytiin vasta silloin ilmojen jäähtyessä ja hintojen kohotessa myymässä, samalla ostettiin voit myös sellaisilta naapureilta, jotka eivät itse lähteneet viemään niitä Viipuriin tai Pietariin. Alfred Hänninen on kertonut isästään, kuinka tämä osti papin aprakkavoitkin ja vei ne kaupunkiin. Samoin ostettiin ja myytiin hevosia; ja kun hevoskasvatus ja hevosten parissointi oli oikein käynyt veriin, niin Hännisen oli oman kertomansa mukaan harjoitettava sitä vielä siirtolaisenakin Porin puolessa 1960-luvun puoliväliin saakka, kuten hän leikillisesti totesi.

Heinän ja viljan viljelyn saadesssa 1920-luvulla uudenaikaisempia muotoja jäi viikatteella niittäminen ja sirpillä leikkaaminen pois Ulaskanniemessäkin. Viljakin alettiin panna seipäille kuivumaan ja se alettiin puida koneella. Ulaskanniemeen syntyi kolmen talon yhteinen puimaosuuskunta, jolla oli puimakone ja sen käynnistämiseen polttomoottori. Leikkuupuimureita ei ennen sotaa vielä tunnettu. Osuuskunnan puinti tapahtui siten, että jokaisen osakkaan puinnissa oli mukana jokainen talo. Mitään kirjanpitoa osuuskunnalla ei ollut koskaan. Jokainen talo osti omaa puintiaan varten itse moottorin polttoaineen.

Rantaniittyjen ansiosta voitiin eläimiä pitää suhteellisen paljon, kuten edellä on todettu Tujulassakin tpahtuneen. Tämä aiheutti sen, että erityisesti teuraseläimiä pidettiin runsaasti. Syksyisin teurastettiin sika, mullikoita, lampaita, härkä ja joskus joku pois pantava lehmäkin. Kesäksi pyrittiin viime aikoina kasvattamaan kesäsika kesäistä lihan tarvetta varten. Mutta kala on kuitenkin maidon ohella kesän tärkein särvin. Jokainen talo kalasteli omiksi tarpeikseen sekä huvikseen, sillä edellytykset siihen olivat parhaat mahdolliset.

Päivitetty 30.9.2001