• Etusivu
• Historia
• Perinne
• Kartat
• Toiminta
• Pitäjäjuhlat
• Tapahtumat
• Hiitola-säätiö
• Hiitolan Pitäjäseura ry
• Tapahtumakalenteri
• Kuvagalleria
• Linkit

Muistomerkkitaulu muistuttamaan Hiitolan kirkkojen pitkästä historiasta

Hiitolan kirkon entistä sijaintipaikkaa on kunnostettu jo usean vuoden ajan. Kirkon paikka haluttiin myös merkitä maastoon siten, että sekä suomalaiset kotiseutumatkaajat että nykyiset paikalliset asukkaat voivat todeta, missä ja kuinka kauan paikalla on kirkko ollut. Paikan kunnostuksessa ja hiitolaisen kirkollisen perinteen vaalimisessa on nyt saavutettu yksi tärkeä vaihe. Kirkon sijaintipaikka on raivattu ja muistomerkkitaulu on nyt pystytetty itsenäisen Suomen juhlavuonna. Suomalainen historia on Hiitolassa kuitenkin paljon pitempi kuin Suomen valtiollinen itsenäisyys.

Muistomerkkitaulun pystytys oli osa Hiitolan Pitäjäseuran kuluvan vuoden viimeisen kotiseutumatkan (6. - 9.6.2017) ohjelmaa. Lauantai 7.10. oli varsinainen tapahtumapäivä. Hyvissä ajoin heti aamulla lähdettiin Käkisalmessa sijainneesta majapaikasta kohti Hiitolaa, jonne saavuttua suoritettiin pitkäaikaista perinnettä noudattaen kunniakäynnit kirkon ja hautausmaan sekä sankarivainajien muistomerkeille. Kirkon ja hautausmaan muistomerkille laskettiin ensin pieni kukkakimppu ja laulettiin yhteisesti ”Maa on niin kaunis”, minkä jälkeen jokainen paikalla ollut laski kynttilän muistomerkkipaadelle menneiden sukupolvien kunniaksi. Seuraavaksi siirryttiin sankarivainajien muistomerkille, jolle Hiitolassa syntyneet Mauri Lankinen ja Terttu Ketola laskivat kukkatervehdyksen muistosanojen kera muun joukon seuratessa hartaina muistomerkin ympärillä.

Kuva 1: Ennen töiden aloittamista kokoonnuttiin kunnianosoitukseen muistomerkeille

Hartaiden hetkien jälkeen siirryttiin ripeästi päivän teemaan. Todennäköisesti ensimmäisen kerran kotiseutumatkailun historiassa kaikki matkalaiset osallistuivat työtehtäviin. Kaikille ei riittänyt tehtävää taulun pystytyksessä, mutta samalla pohjustettiin ja sorastettiin ”kirkkopolkua”, sorastettiin vanhan muistomerkin ympäristöä, raivattiin raivaussahalla kirkon paikan ympäristöä ja haravoitiin pois syksyn lehtiä. Vanha viisaus ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” päti jälleen. Tarvittavat työkalut ja tarvikkeet oli tuotu mukana ja paikallisen tukihenkilön Mihail Rybkon avustuksella saatiin kirkon paikan viereen kuorma kivituhkaa, jota tarvittiin pystytyksessä ja muihinkin tarkoituksiin. Jukka Sämpi sai johdettavakseen muistomerkkitaulun pystytyksen, insinööri kun koulutukseltaan on. Hänellä oli lisäksi joukossaan asiantuntevia kavereita ja reippaita lapion heiluttajia, joten tuota pikaa oli kirkon pohjan keskiristin kohdalle saatu riittävän syvä kaivanto, johon valumuotteina toimineet salaojakaivot voitiin asentaa. Tarvittava betonivalu valmistettiin mukana tuodusta valmisbetonista vettä lisäämällä. Taulun jalat upotettiin valumuotteihin, taulu asetettiin ”vatupassin” avulla suoraan eri suunnista katsottuna ja tuettiin paikalleen. Sen ympäristöön kärrättiin myös hieman uutta kiviainesta.

Kuva 2: Onko taulu nyt varmasti suorassa?

Toinen ryhmä teki samalla uutta ”kirkkopolkua” ns. vanhalta muistomerkiltä kirkon paikalle. Tarkoituksena on helpottaa liikkumista kohteiden välillä. Tähän saakka on keskikesällä ollut hankala siirtyä vanhalta muistomerkiltä kirkon paikalle, kun angervot ja maitohorsmat ovat olleet miehen mittaisia. Nyt polun pohjalle levitettiin suodatinkangas estämään kasvien läpikasvua ja päälle kärrättiin hyvä kerros kivituhkaa. Lisäksi siistittiin ja sorastettiin vanhan muistomerkin ympäristöä.

Heti puolen päivän jälkeen olivat varsinaiset työt tehty. Ahkera talkootyö palkittiin Matkatoimisto Keskimatkojen ja Hiitolan Pitäjäseuran varaamista antimista tarjolle laitetulla talkookahvilla runsaine lisukkeineen. Kuljettajana toiminut ”Petteri” Keskinen keitteli kahvit ja pitäjäseuran näppärät emännät laittoivat pöydän koreaksi. Vasta kun vatsat oli täytetty, paljastettiin kaksipuolinen muistomerkkitaulu. Taulun molemmilla puolilla on viivapiirroskuva Hiitolan viimeisestä kirkosta ja sen lisäksi on toisella puolella suomenkielinen ja toisella venäjänkielinen teksti. Taulun suunnittelijana on toiminut Hiitola-Säätiön hallituksen jäsen, viestintäalan ammattilainen Juhani Lukka. Lisäarvokkuutta paljastushetkeen antoi nuoren Jaakko Vähäsantasen esittämä Veteraanin iltahuuto, mikä hiljensi karjalaisen haastelun ja saattoi nostattaa hieman kosteuttakin monen läsnäolijan silmäkulmaan. Paikalla käydyissä keskusteluissa ensisijaisena oli toivomus, että muistomerkkitaulu saisi pysyä koskemattomana eikä sille tehtäisi paikallisten asukkaiden toimesta ilkivaltaa.

Kuva 3: Kunnianosoitus sekä esivanhemmille että veteraanisukupolville. Jaakko Vähäsantanen ja muistomerkkitaulun suomenkielinen puoli

Kuva 4: Ainakin pystytystä seuraavana päivänä taulu oli vielä kunnossa. Kuva taulun venäjänkieliseltä puolelta

Työvaiheen jälkeen jäi iltapäivään vielä aikaa, joka käytettiin kiertoajeluun ja muutamaan Hiitolan keskustan lähialueen kohteeseen tutustumiseen. Sunnuntai oli varattu matkalaisten esivanhempien tai suvun asuinpaikkoihin tutustumiselle, mihin tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta paneutua.

Perinteen ja esivanhempien muiston vaaliminen valtakunnan rajan takana vaatii runsaasti varoja

Kuten on monesti todettu, mitään hankkeita ei saada aikaan ilmaiseksi eikä varsinkaan valtakunnan rajan taakse satojen kilometrien päähän. Monet vuodet Hiitolan hautausmaan ja kirkon alueen kunnossapitotoimia on tehty Hiitolan Pitäjäseuran talousarviovaroilla ja muutaman aktiivisen yksityishenkilön omalla kustannuksella. Vuosi sitten pitäjäseura kuitenkin anoi Lounais-Suomen poliisin toimialueelle kaksivuotisen varainkeräysluvan tarkoituksena hankkia lisärahoitusta perinteen vaalimiseen liittyviin hankkeisiin. Samaan tarkoitukseen seura hankkii varoja myös muilla pienimuotoisemmilla tavoilla. Myös Hiitola-Säätiö on tehnyt päätöksen tukea muistomerkkitaulun hankintaa merkittävällä summalla. Nyt toteutetun hankkeen lisäksi pitäjäseuralla on vireillä useita hankkeita tuleville vuosille. Kiireisimpiä ovat v. 1993 pystytetyn hautausmaan ja kirkon muistomerkin sekä sankarivainajien muistomerkin vauriokorjaukset, jotka on suunniteltu tehtäväksi v. 2018 keväällä.  

Taustatietoja

Hiitolaan muutti evankelisluterilaista väestöä jo 1500-luvun lopulla ja seurakunta itsenäistyi v. 1610. Aluksi evankelisluterilainen väestö käytti kirkkonaan Veijalan kylän Rekomäessä sijainnutta entistä kreikkalaiskatolista Pyhän Eliaan kappelikirkkoa. Evankelisluterilaisen väestön lisääntyessä alettiin suunnitella uuden kirkon rakentamista ja seurakunnan ensimmäinen varsinainen oma kirkko rakennettiin v. 1625 Hiitolan järven kaakkoispuolelle. Myöhemmin rakennetut kirkot on sijoitettu samalle paikalle. Toinen kirkko valmistui vuonna 1695 ja kolmas vuonna 1795. Viimeinen kirkko jäi hyvään kuntoon hiitolaisten lähdettyä evakkotaipaleelle syyskesällä 1944. Paikallisilta asukkailta saadun tiedon mukaan kirkko on palanut v. 1968. Kirkon välittömään läheisyyteen perustettiin hautausmaa, joka palveli seurakuntalaisia suomalaisajan loppuun asti. Sen ohella otettiin v. 1938 käyttöön uusi hautausmaa, johon ehdittiin haudata muutamia kymmeniä vainajia ennen evakkoon lähtöä.

Hiitolan Pitäjäseuran hautausmaatoimikunta on tehnyt perustyön kirkon alueen raivauksessa. Kirkon sijaintipaikalta kaadettiin puusto v. 2012. Vuosina 2013 ja 2014 kaadettu puusto kerättiin pois ja kannoista versonnutta uutta kasvustoa pidettiin kurissa. Vuonna 2015 kaivettiin kirkon kivijalka esille ja aloitettiin konetyöt puiden kantojen ja pintamaan poistamiseksi. Vuonna 2016 kirkon pohja tasattiin ja sille levitettiin muovikalvo estämään ruohon ja vesaikon läpikasvua. Muovikalvon päälle ajettiin ja levitettiin useita autokuormia kivituhkaa. Myös kirkon pohjan ympäristöä raivattiin ja siistittiin. Näillä useiden vuosien kuluessa tehdyillä toimenpiteillä alue saatiin sellaiseen kuntoon, että muistomerkkitaulu voitiin tänä syksynä pystyttää. Hautausmaatoimikunta on myös pitänyt kiinteää yhteyttä Hiitolan kunnan viranhaltija- ja luottamusjohtoon sekä paikallisiin kulttuurivaikuttajiin. Paikalliset toimijat ovat olleet hyvin myötämielisiä entisten hiitolaisten esityksille eikä erimielisyyksiä ole esiintynyt. Yhteistoiminta on ollut avointa ja hyvähenkistä.

Kuva 5: Tältä kirkon pohja näytti keväällä 2013, edeltävänä syksynä oli kaadettu pääosa puustosta. Kuva Jouko Hämäläisen arkistosta

Jo usean vuoden ajan ovat pitäjäseuran hallitus ja hautausmaatoimikunta tehneet keväisin talkoomatkan ns. vanhojen muistomerkkien pitämiseksi kunnossa. Mm. muistomerkkien tekstejä on maalattu, rakenteiden vaurioita korjattu, hautautumisvaarassa olleita hautakiviä on nostettu pystyyn, muistomerkkejä ja niiden ympäristöjä on puhdistettu jne. Tätä toimintaa jatketaan myös tulevina vuosina. Perinteen vaaliminen on eräs yhdistyksen sääntöjen määrittämistä perustehtävistä ja siihen meitä velvoittaa myös kunniavelka esivanhempiamme kohtaan.

Hiitolan Pitäjäjuhlat Porissa

Säätiön toiminnassa ovat olleet ensimmäisestä vuodesta alkaen joka kesä järjestettävät Hiitola-juhlat. Ne ovat vuosi vuodelta koonneet joka kesä yhteen suuren joukon entisiä hiitolaisia. Ensimmäiset Hiitola-juhlat järjestettiin Noormarkussa vuonna 1948. Hiitolaisten pitäjäjuhlien paikat kiersivät alkuaikoina Porin ympäristökunnissa, kunnes Pori vakiintui juhlapaikaksi. Vuonna 1993 Hiitola-juhla järjestettiin Hiitolassa. Juhlien päätapahtuma oli muistomerkin paljastus entisen, hävitetyn Hiitolan kirkon kellotapulin jalustalle.

Viime vuosina Hiitolan pitäjäjuhlat on järjestetty Porissa yhteistyössä Hiitola-säätiön ja Hiitolan Pitäjäseuran kanssa. Juhlien ajankodaksi on vakiintunut elokuun ensimmäinen viikonvaihde. Lauantain seminaarimuotoisesta päiväohjelmasta vastaa Hiitola-säätiö. Sunnuntaina on ohjelmassa messu sekä seppeleiden lasku sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille Keski-Porin kirkkopuistossa. Juhlien tärkein anti on aina ollut hiitolaisten tapaaminen, kuulumisten kertominen ja menneiden muistelu. Sunnuntain pääjuhla kerää aina suuren joukon hiitolaisia yhteen.

Hiitolan pitäjäjuhlat 6.8.2017

Hiitolaisilla kolminkertaiset juhlat

Hiitolaisilla oli aihetta moninkertaiseen juhlaan 6.8.2017, sillä Hiitola-Säätiön perustamisesta on tänä vuonna kulunut 70 vuotta ja Hiitolan Pitäjäseuran perustamisesta 50 vuotta. Yhteisöjen yhteistä juhlaa vietettiin Porissa Hiitolan pitäjäjuhlien yhteydessä Suomi 100-juhlavuoden merkeissä.

Juhlapäivä aloitettiin messulla Noormarkun kirkossa, joka on nykyisin tavallaan hiitolaisten kotikirkko, sillä Hiitolan kirkosta evakuoidut alttaritaulu, ehtoollisvälineet, lähes 400 vuotta vanha kirkkoraamattu, sankarivainajien muistomerkin veistos ja monet muut arvokkaat esineet säilytetään kunniapaikoilla tässä kirkossa. Noormarkun seurakunta on myös ottanut hiitolaisen hengellisen perinteen vaalimisen omakseen. Ennen messun aloittamista lehtori Liisa Syrjä esitteli em. hiitolaista kirkollista esineistöä ja niihin liittyvää historiaa. Messussa saarnasi ja liturgina toimi kirkkoherra Kari Penttinen. Ehtoollisen jakamisessa avusti ”Hiitolan vävy” Virtain seurakunnan kirkkoherra Hannu Haukkala. Messun jälkeen laskettiin kukkalaitteet menneiden hiitolaissukupolvien ja sotiemme sankarivainajien muistoksi Karjalaan jääneiden vainajien sekä sankarivainajien muistomerkeille.

Hiitolan Pitäjäseuran ja Hiitola-Säätiön edustajat laskivat kukkatervehdyksen menneiden sukupolvien kunniaksi Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille Noormarkun kirkkopuistossa. Jalustan päällä olevan, Hiitolasta evakuoidun Kannelta soittava tyttö-patsaan on veistänyt kuvataiteilija Eemil Halonen.

Pääjuhlaa oheistapahtumineen vietettiin Porin Lyseon tiloissa. Juhlaohjelman ohella tarjolla oli Hiitolan Pitäjäseuran naistoimikunnan ruokailu- ja kahvituspalvelut. Joku ruokailija oli tehnyt merkittävän havainnon ja todennut, että ensi kerran pitäjäjuhlien historiassa myös miehiä oli palvelutehtävissä keittiöllä. Sukupuolirooliajattelusta ollaan irtautumassa, vaikka perinnetyötä tehdäänkin. Ennenhän sukupuolten väliset roolit olivat nykyistä selvempiä. Naistoimikunta vastasi pääosin myös esillä olleiden näyttelyiden järjestelyistä sekä pitäjäseuran ja säätiön tuotteiden myynnistä. Pitkäaikainen hiitolaisten sukujen tutkija Harri Kekki oli myös paikalla tarjoamassa palveluitaan. Juurista ollaan nykyisin entistä kiinnostuneempia ja Harrilla riitti asiakkaita.

Ennen pääjuhlaa oli hiitolaisten sidosryhmillä mahdollisuus esittää tervehdyksensä juhliville yhteisöille. Hiitolan Pitäjäseuran puheenjohtaja Raija Laaksonen ja Hiitola-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Paukkunen olivat vieraita vastassa ja saivat tyytyväisinä todeta, että monet sisar- ja muut yhteisöt olivat edustajiensa välityksellä mukana juhlassa. Tervehdyksiä ja onnen toivotuksia kuultiin myös pääjuhlan yhteydessä. Porin kaupungin tervehdyksen juhlaan toi sivistystoimialan johtaja Esa Kohtamäki. Porin seurakuntayhtymän puolesta juhlivia yhteisöjä onnitteli kirkkoherra Kari Erkkola. Molemmat totesivat hiitolaisten elävöittäneet porilaista ja Porin ympäristön elämää monin tavoin. Pääosa Hiitolasta evakuoidusta väestöstä asutettiin Porin ympäristöön eikä tätä väestön lisäystä voinut olla huomaamatta. Esa Kohtamäki kertoi tutustuneensa Karjalan evakoihin jo lapsuudessaan ja hiitolaisten tarinat tulivat tutuiksi hänen asuessaan Noormarkussa. Hän piti tärkeänä, että Pori on saanut asukkaikseen eri heimojen edustajia. Kari Erkkola piti hiitolaisia selviytymisen mestareina. Hiitola-tuntemustaan hän osoitti kertomalla esimerkin Hiitolan seurakunnan entisen kirkkoherra Deutzin intohimoisesta kansanopetuksen järjestämisestä. Lopuksi hän kiitti hiitolaisia monipuolisesta ja edelleen jatkuvasta yhteistoiminnasta. Karjalaseurojen piirin tervehdyksen esitti puheenjohtaja Jouko Perttu. Hän onnitteli Hiitolan Pitäjäseuraa hienosta menestyksestä Karjalan Liiton toimintakilpailussa, mikä kuvastaa seuran aktiivista toimintaa. Samalla hän vetosi kaikkiin karjalaisyhteisöihin, että nämä aktivoisivat toimintaansa nuorempien ikäpolvien saamiseksi mukaan karjalaiseen yhdistystoimintaan. Kaikkia karjalaisjuuria henkilöitä hän kehotti kyselemään perheen ja suvun karjalaisesta historiasta isovanhemmiltaan niin kauan, kuin se vielä on mahdollista. Tunnettu Karjalan kuvaaja, hiitolaissyntyinen kirjailija Eeva Kilpi ei päässyt itse juhlaan, mutta hän tervehti juhlivia yhteisöjä ja juhlaan osallistuneita kirjeellä, jonka Anna-Leena Hietaoja luki yleisölle.

Pääjuhlassa toimivat juontajina Hiitola-Säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Collander ja säätiö hallituksen jäsen Anna-Leena Hietaoja. Tervehdyssanat paikalla olleille noin 300 juhlavieraalle lausui Hiitolan Pitäjäseuran puheenjohtaja Raija Laaksonen. Hän totesi lähes 600 jäsenisen pitäjäseuran järjestävän vuosittain noin 30 erilaista tapahtumaa, joista menestystuotteena voidaan mainita kuukausittaiset tarinaillat, joihin osallistuu parhaimmillaan kerralla lähes 100 osanottajaa. Myös seuran järjestämät kotiseutumatkat ovat edelleen suosittuja. Hän loi lyhyen katsauksen seuran historiaan ja valotti seuran toimintasuunnitelmia hiitolaisen perinteen vaalimiseksi kotimaassa ja nykyisen valtakunnan rajan taakse jääneessä Hiitolassa.

Juhlapuheen esitti poikkeuksellisesti jo pääjuhlan alussa Karjalan Liiton keväällä valittu uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Pertti Hakanen. Ennen puheenvuoron alkua juontaja Kimmo Callander haastatteli juhlapuhujaa mm. hänen etenemisestään Karjalan Liiton johtoon. Puheessaan Pertti Hakanen totesi, että kantasuomalaisen on ehkä vaikea ymmärtää evakkoon joutumisen merkitystä henkilökohtaisella tasolla. Hän palautti myös mieleen presidentti Kyösti Kallion puheen 14.3.1940, jossa tämä velvoitti suomalaisia huolehtimaan kaikista sodasta kärsimään joutuneista kansalaisista, kotinsa menettäneet Karjala evakot mukaan luettuna. Pertti Hakanen painotti karjalaisen perinteen säilyttämisen tärkeyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tätä tehtävää Hiitola-Säätiö ja Hiitolan Pitäjäseura ovat kiitettävästi toteuttaneet. Hän välitti juhliville yhdistyksille ja juhlayleisölle myös Karjalan Liiton virallisen tervehdyksen ja onnentoivotukset. Pertti Hakanen valitti, että hän joutui poistumaan kesken juhlan, mutta hänellä oli päiväohjelmassaan vielä toinen juhlapuhe Tampereella.

Kimmo Collander (oikealla) haastattelee juhlapuheen pitäjää Karjalan Liiton puheenjohtajaa, kansanedustaja Pertti Hakasta. Kuva Reijo Tontti

Juuret Hiitolassa-puheenvuoron käytti Hiitola-Säätiön vuoden 2016 stipendiaatti ja samana vuonna psykologiksi valmistunut Annakaisa Varjus, joka kertoi isoisä Toivo Varjuksen tärkeästä roolista hiitolaisuuden välittäjänä perhepiirissä. Annakaisan isä Seppo Varjus on jatkanut aktiivisesti perinnettä ja tuonut myös tyttärensä hiitolaiseen yhdistys- ja muuhun toimintaan. Annakaisa on nykyisin Ulvilan Karjalaseuran sihteeri ja Karjalaseurojen Satakunnan piirin hallituksen jäsen. Karjalaisuuttaan hän toteuttaa mm. virpomisperinteen ylläpidolla ja karjalan piiraiden leivonnalla. Kyykkäpeliin hän on tutustunut opiskelijaelämässä ja aikoo perehtyä siihen vielä paremmin tulevaisuudessa. Kuulijoille jäi vaikutelma, että hänen vaikutuspiirissään hiitolaisen perinteen säilymisestä ei tarvitse olla huolissaan.

Musiikista pääjuhlassa vastasivat hiitolaisjuuriset taiteilijat Petri Laaksonen ja Pauliina Kiuru (keskellä), joita haastattelee Anna-Leena Hietaoja. Kuva Reijo Tontti

Musiikkia juhlassa esittivät Petri Laaksonen ja Pauliina Kiuru. Petri Laaksonen on kansallisesti tunnettu säveltäjä-laulaja, jonka äidin isän suku on Hiitolan Yläkokkolan Huuhkia, vaikka äiti onkin syntynyt Veijalan kylässä. Pauliina Kiurun isä on puolestaan lähtöisin Hiitolan Kylälahdesta. Molemmat taiteilijat ovat esiintyneet yhdessä tai yksin useissa pitäjä- tai muissa hiitolaisten juhlissa. Ensimmäisellä esiintymisjaksolla kaksikko esitti kappaleita Silkkikivi-musikaalista, joka kertoo karjalan evakoiden saapumisesta Paimioon ja siitä, mitä tuntoja karjalaisten tulo paikkakunnalla aiheutti. Musikaalin sävellykset ovat Petri Laaksosen käsialaa ja sanat Pekka Laaksosen. Toisella jaksolla Petri Laaksonen esitti mm. Eino Leinon ja Lauri Pohjanpään runoihin sekä Kaarlo Sarkian lyriikkaan tekemiään sävellyksiä. Päätteeksi hän ja Pauliina Kiuru esittivät yhdessä laulun kaikkien äitien muistolle ja kunniaksi.

Kokemäen Karjalaseuran vunukat tanhuesityksen alkuryhmityksessä. Kuva Reijo Tontti

Nuoria karjalaisen perinteen ylläpitäjiä edustivat Kokemäen Karjalaseuran vunukat tanhuesityksillään. Karjalaseurojen Satakunnan piirissä lasten ja nuorten tanhuryhmiä toimii Kokemäen lisäksi vain Huittisissa. Nämä nuoret osaajat ovatkin siksi haluttuja esiintyjiä karjalaisyhdistysten tilaisuuksissa. Nuoret tanhuharrastajat ihastuttivat yleisön, joka antoi esiintyjille ansiosta runsaat aplodit.

Hiitola-Säätiön ja Hiitolan Pitäjäseuran historiaan kuulijat johdatteli lyhyesti Kimmo Collander. Kepeää tarinointia karjalan murteella haastoivat Raija Collander ja Terttu Ketola ”Rotestikohvilla” istuessaan.

Raija Collander (vas) ja Terttu Ketola ”Rotestikohvilla”

Juhlassa muistettiin myös seuratoiminnassa ansioituneita Hiitolan Pitäjäseuran ja Hiitola-Säätiön aktiivitoimijoita Karjalan Liiton ansiomerkeillä. Ansiomerkkejä oli luovuttamassa Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Perttu, jota avustivat yhdistysten toimihenkilöt. Pitäjäseurasta hopeisen ansiomerkin saivat Olavi Jakonen, Leena Peltomaa ja Tarmo Peltomaa. Pronssiset ansiomerkit luovutettiin Ansa Ahokkaalle, Tuulia Ahokkaalle, Anna-Leena Hietaojalle, Harri Kekille, Pia Ketolalle, Pirjo Kopralle, Tuula Merralle, Virpi Nikkoselle, Raili Palokoskelle ja Pauli Salmelaiselle. Hiitola-Säätiöstä pronssisen ansiomerkin saivat hallintoneuvoston jäsenet Kimmo Collander (pj), Hanna Haukkala (vpj) ja Harri Rajainmäki sekä hallituksen jäsenet Markku Paukkunen (pj), Ulla Suontausta (vpj), Silja Iltanen, Marja Karvonen ja Juhani Lukka.

Karjalan Liiton ansiomerkeillä palkitut Hiitolan Pitäjäseuran ja Hiitola-Säätiön yhdistysaktiivit, vasemmalla palkintojen jaossa avustanut Hiitolan Pitäjäseuran puheenjohtaja Raija Laaksonen. Kuva Reijo Tontti

Juhlan päätöspuheessaan Hiitola-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Paukkunen kiitti juhlivien yhdistysten yhteistoimintakumppaneita ja sidosryhmiä pitkäaikaisesta hyvästä yhteiselosta ja muistamisesta tänä juhlapäivä. Samoin hän kiitti yhteisöjen jäseniä hiitolaisen perinteen aktiivisesta ylläpitämisestä. Lisäksi hän osoitti erityisen kiitoksen onnistuneen juhlan järjestelyihin osallistuneelle runsaalle talkoojoukolle. Vaalitaan jatkossakin innolla ja antaumuksella Karjalaista perinnettä.

Hiitolan pitäjäjuhlat 1.- 2.8.2015

Hiitolan pitäjäjuhlat 68. kerran – perinteiden vaalimista ja jatkuvuuden turvaamista

Vuoden tauon jälkeen Hiitolan pitäjäjuhlat palasivat perinteiseen kaksipäiväiseen toteutustapaan. Viime vuonna kokeiltiin yksipäiväistä tapahtumaa Porissa samaan aikaan järjestettyjen kuninkuusravien vuoksi. Tänäkin vuonna oli runsaasti päällekkäisyyksiä, sillä Karhukaupungissa kisailtiin saman viikonvaihteen aikana yleisurheilun SM-mitaleista Kalevan kisoissa, Kirjurinluodossa rokattiin ja herännäisväkikin kokoontui kaupungissa. Myös Ulvilan Hansa-markkinat ja ainakin parit pohjoisen Satakunnan markkinat osuivat samaan viikonloppuun. Suomen kesä on täynnä tapahtumia, jotka kilpailevat yleisöstä. Onneksi heimoaate on vielä voimissaan ja Hiitolan pitäjäjuhlat pitivät perinteisen osanottajamääränsä.

Perinteen vaaliminen on kiinteä osa hiitolaisuutta

Lauantaina 1.8. pitäjäjuhlissa oli mahdollisuus tutustua Hiitolan Pitäjäseuran pystyttämään ”Villan tie neuleeksi”-näyttelyyn sekä hiitolaiseen käsityöperinteeseen Pia Ketolan ja Pirjo Kopran asiantuntevalla opastuksella. Sukututkija Harri Kekki taas opasti sukututkimuksen saloihin ja häneltä oli mahdollista saada tietoja hiitolaisten keskinäisistä sukulaisuussuhteista. Monet kävivätkin selvittämässä, mitä sukua kukin on toisilleen tai esimerkiksi hiitolaisille merkkihenkilöille. Samoin monet saivat käytännön opastusta omaan sukututkimukseensa ja tarvittaessa tulosteenkin haluamistaan sukutiedoista. Palvelu on säilyttänyt kiinnostavuutensa vuodesta toiseen ja itse asiassa kiinnostus omien juurien tutkimiseen ja oman suvun historiaan on jatkuvasti lisääntynyt.

Lauantain ohjelmaan kuului myös Hiitola-Säätiön järjestämä seminaari, jonka yhteydessä julkistettiin osittain täydennetty uusi painos Hiitola – Talot ja asukkaat 1939-kirjasta. Vanhempi v. 1998 ilmestynyt ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo vuosia sitten. Uuteen painokseen saatiin jonkin verran korjattua 1. painoksen puutteita ja virheitä. Hieman uusiakin asuinpaikkatietoa saatiin dokumentoitua. Erityisesti uuden teoksen painoasu värityksineen muuttui lukijaystävällisemmäksi. Hiitolan Pitäjäseuran ja Hiitola-Säätiön eri tavoin keräämät muutos- ja täydennystiedot työsti liitekartoille ja taloluetteloihin Raimo Hannukainen. Kirjan taittamisesta, painokuntoon saattamisesta ja muusta alan ammattityöstä vastasi Juhani Lukka. Kirjasta otettiin 350 kappaleen painos, joka riittänee tyydyttämään muutaman seuraavan vuoden kysynnän.

Seminaarin pääaiheena oli kuitenkin tarkastella Hiitolaa ja sen kyliä sellaisina kuin ne olivat ennen Karjalan luovuttamista Neuvostoliitolle ja toisaalta tehdä vertailuja nykyisessä Hiitolassa vallitsevaan tilanteeseen. Muistikuviaan ja kokemuksiaan lapsuutensa tai nuoruutensa kotikylistä esittivät Leo Tenhonen (Hiitolan aseman seutu), Terttu Ketola (Nehvola), Ilmari Eerikäinen (Kilpola), Erkki Nevalainen (Tenhola) ja Eino Puputti (Kuoksjärvi). Varattu aika kului muisteloissa nopeasti ja enemmänkin asiaa olisi ollut esitettäväksi. Teeman käsittelyä jatkettaneen myöhemmin pitäjäseuran säännöllisissä tapahtumissa.

Sunnuntain 2.8. ohjelma käynnistettiin messulla Keski-Porin kirkossa. Messussa toimi liturgina Antero Virtanen ja saarnan esitti kenttärovasti Vesa Aure´n, jonka äiti on syntynyt Hiitolassa. Liisa Syrjä lähetti seppelpartiot laskemaan kukkalaitteet sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille.

Menestyvä pitäjäseura

Pääjuhlan alussa Hiitolan Pitäjäseuran puheenjohtaja Raija Laaksonen toivotti osanottajat tervetulleiksi yhteiseen juhlaan. Hän totesi usean karjalaisyhteisön viettävän kuluvana vuonna merkkivuosijuhliaan, Karjalan Liitto täytti keväällä 75 vuotta, Karjalaseurojen Satakunnan piirin 70-vuotisjuhla on vuorossa syksyllä ja monet naapuriseurat viettävät tasavuosijuhliaan. Kesäkuun alussa paljastettiin Evakkoäiti-muistomerkki, johon Hiitolan Pitäjäseura lahjoitti merkittävän määrän euroja ja sai muistoksi anteliaimman pitäjäseuran kunniakirjan. Seura menestyi voitokkaasti myös liiton toimintakilpailuissa. Kiitos menestyksestä kuuluu seuran aktiiviselle ja uhrautuvalle jäsenistölle.

Kansallispuku – kansallisen ja karjalaisen kulttuurin näkyvä ilmentymä

Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg esitti puheessaan läpileikkauksen karjalan heimon vaiheista eri aikakausilla. Kun nyt Suomessa käydään kiivastakin keskustelua monikulttuurisuudesta ja suhtautumisesta siihen, voidaan todeta, että karjalaiset ovat aina eläneet ainakin kahden kulttuurin rajalla. Monikulttuurisuus ei ole uusi asia. Kulttuurierojen hyväksyminen ja niiden vaikutuspiirissä eläminen on ollut karjalaisille luontevaa. Karjala on kuitenkin myös suomalaiskansallisen kulttuurin kehto ja syntysija. Kulttuuriperintöä on tallennettu Karjalassa ja Karjalasta 1800-luvun puolivälistä saakka. Oma kulttuuri ja kansallinen perinne ovat kansallisen olemassaolon perusedellytyksiä, joista voidaan olla myös terveesti ylpeitä. Satu Hallenberg toi esiin Räisälän kirkkoherran pojan, v. 1892 tohtoriksi väitelleen Petter Theodor Schwindt´n merkityksen Suomen kulttuurihistoriassa. Häntä pidetään yleisesti Suomen kansatieteen isänä ja onpa hänet jopa nimitetty Karjalan kruunaamattomaksi kuninkaaksikin. Muun kansanperinnetyön ohella hän kokosi ensimmäiset suomalaiset kansallispukumallit ja kirjoitti niistä kirjan. Kansallispukuhan on eräs kansallisen perinteen näkyvimpiä ilmentymiä, joka täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi ovat karjalaiset kansallispuvut lokakuussa näyttävästi esillä Karjalatalolla Helsingissä. Hiitolaisista merkkihenkilöistä ja kulttuurivaikuttajista Satu Hallenberg mainitsi Heikki Jaatisen, Eeva Kilven ja Martti Talvelan, joista Martti Talvela on ollut myös kansainvälisesti tunnettu oopperalaulaja ja huippubasso.

Karjalaisen kulttuurin kansallisen merkityksen ohella Satu Hallenberg toi esille viime sotien aiheuttaman kansallisen tragedian, jossa Karjalan heimo kantoi raskaimman taakan. Karjalan menetys oli suuri kansallinen ja kansantaloudellinen tappio, mutta erityisesti se koski Karjalan asukkaita. Suomi säilytti itsenäisyytensä, vaikka se ei ollutkaan itsestäänselvyys. Luovutetun alueen väestön evakuointikaan ei ollut itsestäänselvyys ja kun se toteutettiin, oli kansanosan evakuointi kansainvälisesti katsoen ennenkuulumaton suoritus. Sotien aiheuttamista raskaista menetyksistä huolimatta yhteydet luovutettuun Karjalaan sekä sen nykyiseen hallintoon ja väestöön ovat tärkeitä. Raja-alueyhteistyö ja yhteistoiminta paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa ovat osa Karjalan Liiton nykyistä toimintaa. Vanhojen suomalaisten hautausmaiden ja muistomerkkien suojeluun liittyvät toimenpiteet kuuluvat liiton tärkeisiin tavoitteisiin.

Musiikki yhdistää

Musiikilla oli keskeinen osa pääjuhlan ohjelmassa. Meri-Porin soittokunta tahditti liput paikoilleen, säesti juhlan ensimmäisellä jaksolla lauletut yhteislaulut ja esitti myös omia ohjelmanumeroitaan. Raikasta mieskvartettilaulua esittivät Vähäpojat Luvialta. Kvartetin ”nimen voi lausua tai kirjoittaa niin monella tavalla. Kyseessä kuitenkin on yksi ja sama porukka, joka aloitti yhdessä laulamisen kvartettina vuoden 2011 alussa”. Näin todetaan heidän kotisivuillaan. ”Pojat” esiintyivät kahdesti ja saivat yleisöltä lämpimän vastaanoton. Ohjelmiston sykähdyttävimpiä esityksiä olivat Larin-Kyöstin sanoittaman ja Oskar Merikannon säveltämän Reppurin laulun tulkinta sekä Sibeliuksen Finlandia. Yleisön varauksettoman suosion sai myös Törmän musiikkiperhe. Kaisa ja Jussi Törmän johdolla perhe esitti yhdessä ja erikseen useita herkkiä musiikkikappaleita. Perheen lapset Tuuli ja Aarni esittivät omat sooloesityksensä. Aarni soitti viululla polkkaa ja Tuuli lauloi. Perhe lauloi ja soitti itsensä hiitolaisten sydämiin. Perheessä Kaisa on juuriltaan osin hiitolainen, osittain juuret ovat Laatokan Karjalan Ruskealassa.

Sairaanhoitoa ja parannuskeinoja kansan kielellä

Raija Collander noudatti Karjalan Liiton vuositeemaa ja haasteli ”karjalaks” perinteisistä parannuskeinoista ja esitti myös muistoja kotikylästään Hiitolan Haukkavaarasta. ”Siell aina paisto aurinko”. Evakkouden aiheuttamiin menetyksiin hän viittasi toteamalla, että ”puhetaito oli ainoa omaisuus, jota ei voitu viedä”. Sairauksista ja niiden parannuskeinoista oli toteamuksena: ”Mikä ei tapa, se vahvistaa” ja ”Mitä pahanmakuisempi lääke, sen parempi”. Haavat parannettiin laittamalla piharatamon lehti haavan päälle ja sydänsairauksia hoidettiin kamferitipoilla. Vatsavaivoihin puolestaan nautittiin kuivattuja mustikoita. Nämä olivat pieni otos Raija Collanderin kansanparantajan ”lääkintälaukun” sisällöstä.

Hiitolaisuuden turvattu tulevaisuus

Hiitolaisuus ei kuole, vaan elää ja voi hyvin myös tulevaisuudessa. Tätä todisti Anna-Leena Hietaoja nuoren ”Juuret Hiitolassa”-puheenvuorossaan. Hänen ”tuffansa”, äidin isä, Matti Ahokas on syntynyt Hiitolan Mustolan kylän Sopessa. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat pitäneet huolta siitä, että karjalaisuus on ollut vahvasti, mutta luontevasti läsnä koko elämän ajan. Pitäjäjuhliin hän on osallistunut useita kertoja mm. työskentelemässä keittiössä. Anna-Leena ei ole vielä käynyt isoisänsä synnyinseudulla, mutta kuulemistaan kertomuksista hän on pystynyt luomaan mielikuvan paikkakunnasta, sen elämästä ja olosuhteista. Henkilökohtaisesti Anna-Leenaa kiinnostaa karjalainen ja hiitolainen käsityöperinne. Piiraitakin hän on opetellut leipomaan äidin opastuksella. Niin ikään Rotina-perinne on tullut jo tutuksi, kun nuoren perheen tällä hetkellä yksivuotiasta Viivi-tyttöä käytiin Hiitolan Pitäjäseuran toimesta onnittelemassa perinteisin lahjoin ja menoin. Pääsipä Viivikin jo viime pääsiäisenä virpomaan isoisovanhempiaan. Sukupolvien silmukat kietovat näin ketjuunsa myös nuorimman sukupolven. Anna-Leena näkee, että karjalaisuus ei ole vain menneisyyttä, vaan se elää edelleen vahvana mm. täällä Satakunnassa. Perinteen siirtämisestä ja säilyttämisestä on pidettävä huolta. Karjalainen perinne ei kuulu vain juhlapuheisiin, vaan sillä pitää olla kosketuspintoja myös jokapäiväiseen elämään. Hän kiittää omia vanhempiaan ja isovanhempiaan siitä, että on itse saanut kasvaa karjalaisuuteen. Perinteen hän haluaa siirtää edelleen omille jälkipolvilleen.

Kuva 1: Juhlamessussa saarnannut kenttärovasti Vesa Aure´n keskustelee pääjuhlan väliajalla Hiitola-Säätiön hallituksen puheenjohtajan Markku Paukkusen kanssa. Taustalla mm. Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg ja pääjuhlan juontajana toiminut Aila Niemi.

Kuva 2: Nuoren hiitolaisen puheenvuoron pääjuhlassa esitti FM Anna-Leena Hietaoja

Kuva 3: Törmän musiikkiperhe esitti yhdessä ja erikseen useita herkkiä musiikkikappaleita. Perheen jäsenet vasemmalta lukien ovat Aarni, Jussi, Kaisa, Tuuli (Kaisa-äidin edessä) ja Ilmari Törmä.

Kuva 4: Raija Collander pakinoi perinteisistä sairauksien parannuskeinoista

Kuva 5: Vähäpojat esittivät juhlassa monipuolista mieslaulua

Hiitolaiset juhlivat Porissa 67.pitäjäjuhlaansa

Hiitolan pitäjäjuhlien pitopaikaksi on vakiintunut Pori, missä järjestettiin järjestyksessään 67.pitäjäjuhla 3.8.2014. Samaan aikaan Porissa oli Kuninkuusravien aiheuttama kansainvaellus. Ravien vaikutusta pitäjäjuhlien osanottajamäärään oli ennakoitu päättämällä pitää tämänvuotinen juhla perinteistä poiketen yksipäiväisenä. Poikkeustilanne ja ehkä myös helteinen sää vaikutti siihen, että aivan edellisten vuosien osanottajamääriin ei päästy, mutta mukavasti väkeä kuitenkin saapui juhlapaikalle, runsaat 200 henkilöä.

Juhlat toteutettiin soveltaen kaksipäiväisten juhlien sunnuntaipäivän ohjelmaa. Päivä aloitettiin lipunnostolla juhlapaikkana toimineen Kauppaoppilaitoksen pihalla klo 09. Pian tämän jälkeen siirryttiin juhlamessuun Länsi-Porin kirkkoon. Järjestelyistä paikallisen seurakunnan kanssa vastasi totutusti Liisa Syrjä. Messuun oli saatu saarnan pitäjäksi tunnettu teologian tohtori, rovasti Seija Molina. Kirkkovuodessa vietettiin sunnuntaina kirkastussunnuntaita, jonka sanomaan ja perinteeseen saarna pääosin keskittyi. Seija Molina sivusi kuitenkin myös Karjalan heimon vaiheita ja evakkoon joutumista sekä pakolaisuutta tämän päivän maailmassa. Liturgina messussa toimi seurakunnan vs. kappalainen Reija Nordström ja kanttorina Sakari Salminen. Tekstin lukijana ja muissa palvelutehtävissä toimivat Hiitolan Pitäjäseuran jäsenet. Seija Molinan aviopuoliso rovasti Orlando Molina lauloi vastausmusiikin raamatuntekstien välillä. Messun päätteeksi Liisa Syrjä lähetti Hiitola-Säätiön ja Hiitolan Pitäjäseuran seppelepartiot laskemaan kukkatervehdykset sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille Keski-Porin kirkon kirkkopuistoon. Kukkatervehdyksen laskivat sankarivainajien muistomerkille Hiitola-Säätiön puheenjohtaja Kari Kaijo ja säätiöasiamies Silja Iltanen. Hiitolan Pitäjäseuran varapuheenjohtaja Jouko Hämäläinen ja sihteeri Tuula Merta laskivat kukat Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.

Kuva 1: Kukkatervehdysten laskijat valmistautuvat kunniakäynnille, laskijat vasemmalta lukien Tuula Merta, Jouko Hämäläinen, Kari Kaijo ja Silja Iltanen

Messun ja muistomerkeillä suoritetun kunniakäynnin jälkeen juhlaa jatkettiin Kauppaopistolla. Juhlavierailla oli mahdollisuus nauttia pitäjäseuran naistoimikunnan tarjoilema lounas ja tutustua hiitolaiseen käsityökoriin Pia Ketolan ja Pirjo Kopran opastuksella. Myyntipöydillä oli monenlaisia karjalaisia perinnetuotteita ja perinnettä vaalivaa kirjallisuutta. Suosittu käyntikohde oli sukututkimuspiste, jossa Harri Kekki ja Veikko Repo auttoivat juhlavieraita saamaan lisätietoja omaan sukuunsa liittyvissä asioissa. He myös opastivat auliisti omaa tutkimustoimintaansa aloittelevia henkilöitä itse sukututkimukseen liittyvissä kysymyksissä.  Yhteisesti harmiteltiin muutaman vuoden takaista lakiuudistusta, joka vaikeuttaa alle 100 vuotta vanhojen sukutietojen hankintaa ja julkaisemista.

Klo 13 alkanut pääjuhla oli kaksiosainen ja tunnin mittaisella väliajalla olivat tarjolla naistoimikunnan järjestämät kahvit. Pääjuhlan ensimmäisellä jaksolla hiitolaisjuurinen, nuori ja lahjakas koloratuurisopraano Heini Dahlroos esiintyi Mika Karjalaisen toimiessa säestäjänä pianolla. Musiikkia esitti myös Meri-Porin soittokunta Ismo Rinteen johdolla.  Tämän lisäksi soittokunta säesti ohjelmassa olleet yhteislaulut. Juhlapuheen piti Sibelius-Akatemian emeritusprofessori ja monipuolinen musiikin asiantuntija Reijo Pajamo. Yleisen musiikin asiantuntijuuden ohella hän on mm. koulujen musiikkiopetuksen ja karjalaisen musiikin erityisasiantuntija. Puheensa professori Pajamo aloittikin siteeraten tervehdystä, jolla aikoinaan toivotettiin osanottajat tervetulleiksi karjalaisille laulu- ja soittojuhlille: ”Terve teille, tullehille läheltä ja kaukaa, terve tuhansille, teille laulun lapsosille, teille soiton siskosille, jotka Kannakselle kiiruhditte.”  Pajamon mukaan laulujuhlaperinne rantautui Suomeen 130 vuotta sitten Virosta. Aluksi juhlia pidettiin Suomessa vain Jyväskylässä, mutta myöhemmin myös muualla. Viipurissa ensimmäiset valtakunnalliset soitto- ja laulujuhlat järjestettiin v. 1889. Laulujuhlien myötä kuorolauluharrastus levisi nopeasti ja se kuului olennaisena osana eri yhteiskuntaluokkien ja yhdistysten toimintaan. Hiitolassakin toimi 1930-luvulla yli 10 kuoroa. Osa juhlapuheesta käsitteli Maamme-laulun syntyhistoriaa sekä sen käyttöön tai esittämiseen liittyvää tapakulttuuria. Asiantuntemuksen ohella professori Pajamon tapa esittää asiansa vetosi kuulijoihin. Taitoa on osata esittää asia siten, että kuulijat ymmärtävät sanoman ja kiinnostuvat siitä. Olkoon tämä aasinsiltana palautettaessa mieleen Karjalan Liiton kuluvan vuoden teema, (karjalainen) sanankäyttö eri muodoissaan. Viestin perille menemisen ja oikein ymmärtämisen kannalta oleellista on sen sisällön ohella tapa, jolla viesti esitetään tai tuodaan julki.

Kuva 2: Juhlapuheen piti professori Reijo Pajamo

Pääjuhlan toisella osuudella toinen nuori hiitolaisjuurinen musiikillinen lahjakkuus, Mikael Pessi, soitti pianolla Sibeliuksen Finlandian tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Mikael Pessin jälkeen Kati Niemi sai vuoron esittää nuoren polven karjalaisen puheenvuoron. Hänen puheenvuoronsa osoitti todeksi sen, kuinka tärkeä merkitys sukupolvien välisessä tiedonsiirrossa on isovanhemmilla ja isoisovanhemmilla. Omat vanhemmat ovat monesti kiinni työssään ja perheen elatuksen hankinnassa eikä perinteen vaalimiselle jää aina riittävästi aikaa. Katille esivanhempien kotikylä Kopsala oli tullut keskustelujen kautta tutuksi jo ennen v. 2008 tapahtunutta ensimmäistä Karjalan matkaa. Kertoja totesi, että matka teki häneen syvän vaikutuksen eikä hän ollut matkan jälkeen enää ”oma itsensä”. Näin tapahtui hyvästä esivalmennuksesta huolimatta. Katin jälkeensä esiintyi Heini Dahlroos toisen kerran aloittaen laulamalla kaikkien karjalaisten rakastaman laulun ”Laps´olen köyhän kauniin Karjalan”.

Kuva 3: Nuoret virtuoosit koloratuurisopraano Heini Dahlroos ja pianisti Mikael Pessi

Seuraavaksi kuultiin karjalaista sanankäyttöä Terttu Ketolan tapaan. Hän esitti ”muistkuvvii lapsuuvesta” kertomalla omakohtaisia kokemuksia elämästä takaisin vallatussa Hiitolassa. Sodan runtelema ympäristö kaikkine vaaroineen ei ehkä ollut paras mahdollinen kasvuympäristö nuorelle tytölle ja hänen kasvinkumppaneilleen. Maastosta löytyneillä räjähteillä leikkiminen ja tykkiruudin polttaminen oli ollut kuitenkin jännää ja selvästikin leikkijöiden mieleen. Äitien kiellot olivat kaikuneet kuuroille korville. Onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja kertoja on saanut elää pitkän, vaiherikkaan elämän. Karjalan murteen välittämisen lisäksi hän on toiminut karjalaisen tunteen tulkkina sanoittamalla uudelleen lukuisia tunnettuja sävelmiä ja kirjoittamalla puhuttelevia runoja.  Siis sanankäyttöä parhaimmillaan.

Hiitolan pitäjäjuhlien ohjelmaan on puolitoista vuosikymmentä kuulunut Evakoiden esiintymistuokio, eikä tämä juhla tehnyt poikkeusta. Lauluyhtye otti jälleen yleisönsä tunteikkailla laulelmillaan. Evakoiden jälkeen juhlasta olikin sitten jäljellä enää pari ohjelmanumeroa. Ennen tilaisuuden päättänyttä, yhteisesti laulettua Maamme-laulua lausui Hiitola-Säätiön puheenjohtaja Kari Kaijo päätössanat, joissa hän teki yhteenvedon päivän ohjelmasta. Hän oli miettinyt myös juhlien tulevaisuutta, johon oli antanut aihetta juhlapäivänä kuulemansa keskustelu. Pieni tyttö oli kysynyt ilmeisesti isoäidiltään: ”Ollaanko me nyt varmasti oikeassa paikassa?” Miten siis pitäjäjuhlia tulisi kehittää, jotta niiden sisältö, sanoma ja ohjelma vastaisivat veteraanisukupolvien ohella myös uusien sukupolvien odotuksia ja tarpeita ja, että juhlat toimisivat jatkossakin karjalaisen perinteen siirtäjänä ja välittäjänä? Tämä on vaikea ongelma ratkaistavaksi, mutta ei ehkä sittenkään mahdoton. Kaikesta huolimatta Kari Kaijo totesi juhlapäivän ohjelman olleen korkeatasoinen, mistä hän kiitti sekä ohjelman suunnittelijoita että sen toteuttajia. Viikonvaihteessa jouduttiin kisailemaan Kuninkuusravien kanssa, mutta ”tämä lähtö kallistui kuitenkin meidän voitoksemme”. Ensi vuonna tavataan taas samoissa merkeissä.