• Etusivu
• Historia
• Perinne
• Kartat
• Toiminta
• Hiitola-säätiö
• Hiitolan Pitäjäseura ry
• Tapahtumakalenteri
• Kuvagalleria
• Linkit

Alakokkola

Tarkempi kuvaus kylästä

Alakokkola sijaitsi lähellä Hiitolan pitäjän maantieteellistä keskipistettä sekä samoin lähellä pitäjän uusinta elämänsykkeen keskustaa, aseman tienoota. Asemalta oli Alakokkolaan matkaa noin viisi kilometriä siten, että ensin kuljettiin noin yksi kilometri vanhaa Ilmeen-Kurkijoen valtatietä Kurkijoelle päin, minkä jälkeen poikettiin oikeaan Siisiönmäen kylätielle. Kun oli päästy Siisiönmäen kylän ohi, oltiinkin jo Alakokkolassa. Matkalla oli Sahakoskella menty Kokkolanjoen [Hiitolanjoen] yli, ja mainittu Siisiönmäen kylätie, jota alempana jokivarressa nimitettiin Kokkolan tieksi, kulki siis pitkin Kokkolanjoen koillisrantaa.

Alakokkola kuului pitäjän viljavimpiin kyliin. Useiden talojen pellot olivat Kokkolanjoen rantapeltoja, muisnaista Laatokan pohjaa, kivetöntä savimultaa. Samanlaisia viljavia maanviljelyskyliä olivat myös naapurikylät: Siisiönmäki, Tiurula, Yläkokkola, Valtola ja Hännilä.

Kokkolan kylien tienoo on varmaan asuttuna paikkana hyvin vanha, niin vanha, että sen vieressä virrannut jokikin sai nimensä tämän paikan mukaan, ja on luultavaa, että se on koko puheena olevan jokivarren ensimmäisiä asuttuja paikkoja. Kokkolanjoen nimeksi on eräissä kartoissa samoin kuin maantieteellisissä sekä historiateoksissa merkitty Hiitolanjoki, mutta se on myöhäissyntyinen.

Vanhastaan ei ole erotettu Ala- ja Yläkokkolaa, vaan on puhuttu vain Kokkolasta yhtenä käsitteenä; jako kahdeksi eri kyläksi on tullut lähinnä kirkollisten ja kunnallisten veronkantoasioiden mukana.

Kokkola paikannimenä viittaa sanaan ja käsitteeseen kokko, millä on monta merkitystä. Mutta todennäköisin alkuperäismerkitys liittynee joko vanhaan hiitolaiseen suvun nimeen Kokko tai siihen, mitä edustaa myös paikannimi Kokkokallio Antti Häklin talon lähellä. Korkea paikka, missä poltettiin juhannustulia ja mihin saattoi näkyä parikymmentä muuta kokkoa jopa Veijalasta, Hiitolankylästä ja Raivattalasta asti.

Tällaisilla korkeilla kokkokallioilla on ennen poltettu myös merkkivaloja eli vainovalkeita vihollisen hyökätessä. Vainovalkeiden varalta oli tällaisilla paikoilla kartionmuotoisia risu- ja puukasoja eli kokkoja, jotka voitiin nopeasti sytyttää. Mutta kokko merkitsi myös lintua, maakotkaa, sekä asuinkotaa, pistekotaa, mikä oli tuttu vesikotana vielä tämän vuosisadan [1900-luku] alussa.

Näin siis kokko-sana jossain merkityksessä on liittynyt Kokkolan tienoon maisemaan jo sangen varhaisessa Hiitolan asuttamisvaiheessa, ehkäpä jo silloin, kun alava jokivarsi oli vielä veden peitossa.

Alakokkolan kylässä olivat 1930-luvulla seuraavat talot: Heikki Ojalainen, Juho Lukka, Väinö Könönen, Antti Häkli, Juho Vartio, Juho Levonen ja Tirrin veljesten talo sekä Maria Rastaan mökki ja puuseppä Toivo Kojon omakotitalo. Jokaisella talolla oli isojaon jälkeen salopalsta joko Virmoilla tai Kuoksjärven takana Kurkijoen ja Parikkalan pitäjien rajamailla. Muutamat pienten tilusten omistajat myivät ajan oloon pääkylässä olleet maansa pois naapureilleen ja muuttivat kokonaan salopalstoille, missä myös maat olivat viljavat, metsät hyvät ja viljelysalan laajentamiseen jatkuvat mahdollisuudet. Kylän vanhojen tilojen peltoalat olivat noin 15-30 ha ja metsät noin 20-70 ha.

Alakokkolan pääkylän metsämaat peltojen ympärillä olivat kivikkoisia ja kallioisia sekametsä- ja lehtosaarekkeita, joissa havupuut olivat lyhytvartisia ja heikkokasvuisia ja joiden tuotto rajoittui lähinnä polttopuuhakkuihin. Salopalstojen metsät olivat pitkävartista, järeää havupuuta. Pellot ja metsät yhdessä takasivat Alakokkolan asukkaille verrattain vakavaraisen elämän nimenomaan maatilatalouden harjoittajina, jolloin tulot muodostuivat pellon, karjan ja metsän yhteisestä tuotosta. Kun Hiitolan metsiä ruvettiin Karjalan radan valmistumisen jälkeen myymään, ne usein myytiin maa-alueittain, jolloin ostaja sai merkityltä alueelta kaataa metsää mielensä mukaan määrättyjen hakkuuvuosien ajan.

Mitään maatilatalouden ulkopuolella olevia ammatteja eivät Alakokkolan asukkaat juuri harrastaneet. Joskus vuosisadan vaihteessa ja viime vuosisadan lopulla kerrotaan kylässä olleen myös sellaisia, jotka kävivät työssä Pekonlahden sahalla tai muilla, esm. Juho Pösön, teollisuuslaitoksilla, mutta he muuttivat sittemmin pois. Myöskään hevos- ja lihaparissikkoja ei Alakokkolassa ollut, mutta muualta käsin heitä liikuskeli kylässä jatkuvasti eläimiä ostelemassa. Samoin on menneiltä vuosikymmeniltä tuttua, kuinka kylän läpi ajettiin karjalaumoja Pietariin päin maantietä pitkin. Kesävoit käytiin myymässä hevospelillä ajaen Käkisalmeen tai Viipuriin; joskus ne myytiin Juho Pösön kaupaan. Voirahoilla ostettiin kankaita, ostokenkiä, vehnä- ja lestyjauhoja, kahvia ja sokeria. Kankaiden, jalkineiden ja valjaiden ostamista varten käytiin myös markkinoilla.

Rahavarat säilytettiin ennenvanhaan yleensä kotona, ei niitä viety pankkiin. Vasta Hiitolan Säästöpankin valistustoiminnan vaikutuksesta tuli pankissa asiointi käyttöön, mihin vaikutti ehkä sekin, että kylästä Juho Lukka ja Juho Vartio kuuluivat säästöpankin hallitukseen. Kyläläisten keskinäinen sopu oli esimerkillinen. Sunnuntaisin sekä usein arki-iltoinakin kokoontuivat isännät sekä muukin miesväki aina johonkin taloon tarinoimaan ja pohtimaan asioita. Nuoriso kokoontui omille tahoilleen numeroleikkien, öitsien ja tanssien merkeissä. Vanhempi väki oli puolestaan harrasta kirkkokansaa, ja uskonnollisuus oli jollakin tavoin yleisempää kuin nykyään. Antti Häkli mainitsee, että lapsilla luetttiin ilta- sekä aamurukoukset. Pidot ja muut yleiset elämäntavat olivat Alakokkolassa samat kuin koko Hiitolassa, rakennukset, ruokatalous ja vuotuiset työt.

Päivitetty 6.9.2001