• Etusivu
• Historia
• Perinne
• Kartat
• Toiminta
• Hiitola-säätiö
• Hiitolan Pitäjäseura ry
• Tapahtumakalenteri
• Kuvagalleria
• Linkit

Haukkavaara

Tarkempi kuvaus

Lähteenä käytetty Iivar Kemppisen kirjoittamaa teosta
Hiitolan kylähistoria (Hiitola-säätiö 1972), s. 123-133 Hiitolan pitäjäsivuille toimittanut Anna-Kaisa Huuhka, 21.05.2001

Haukkavaaran kylä sijaitsi aivan pitäjän sekä maantieteellisen että taloudellisen ja liike-elämän keskustan, aseman seudun, vieressä. Kylä oli luoteesta kaakkoon Kokkolanjoen [Hiitolanjoen] suuntaan pitkulainen ja rajoittui kaakossa Ivankoskeen ja luoteessa Kuoksjärven kylään. Lounaassa olivat Haukkavaaran rajalla Hännilän ja Raivattalan kylät ja koilisessa Yläkokkolan, Tiuralan ja Pohjiin kylien salopalstat sekä niiden takana Unkolan ja Mustolan kylät. Kylän pituus luoteesta kaakkoon oli noin 6 km.

Vaikka Haukkavaara oli pitkittäissuuntaisesti Kokkolanjoen laaksossa , kulki joki suurimmalta osalta kylän ulkopuolella, ja hedelmällinen jokivarsi oli lohkottu isossa jaossa rantakylien salopalstoiksi. Vanhat haukkavaaralaiset tietävät kertoa, mistä syystä jokivarsi jäi saamatta: Kun kylän tilusten No:5 oli saatu lohkaistuksi, niin linjanveto oli pysäytetty ja maanmittari vaati härkämullia jatkaakseen edelleen siten, että tilukset ulottuisivat jokeen asti. Kun sitä ei annettu, maanmittari katkaisi seuraavat tilukset jo jokivarsitasangon reunaan ja niin jäivät paksupintaiset maat kylän ulkopuolelle. Myöhemmin Haukkavaaralaiset sitten lunastelivat näitä haluttuja alueita kalliilla hinnalla salopalstojen omistajilta pienten peltojensa lisämaiksi.

Lisäksi on pantava merkille, että haukkavaaralaisilla ei ollut liioin missään salopalstoja, joten metsäalatkin jäivät pieneksi. Kun metsät lisäksi oli menneiden sukupolvien aikana useaan kertaan kaskettu,ei arvometsiä juuri ollut, oli vain kotitarvepuustoa. Haukkavaaran talollisetkin säästivät metsiään siten , että he toivat läheheisiltä sahoilta rimoja ja pintoja polttopuiksi ja aidaksiksi. Kylän lukuisalle pientaloasutukselle rimat ja pinnat olivat pääasiallisena polttopuuna.

Jokivartta lukuunottamatta kylän maisemat olivat mäkisiä, jopa vuorisia. Suurimmat mäet olivat Haukkavuorenmäki, josta johtuu kylän nimi Haukkavaara, ja Kontionmäki sekä radan radan länsipuolella Linnanmäki jonkin matkan päässä aseman Linnavuoresta. Haukkavaaran Linnanmäessä on omituinen vuorenhalkeama, jota pitkin pikkupojat vaelsivat vuoren läpi suuren jännityksen vallassa peläten alituisesti, milloin ylhäällä olevat vuoren kivijärkäleet putoavat päälle. Luolassa on lisäksi monta pientä sivukäytävää.

Suomen muinaislinnojen tutkija Hjalmar Appelgren mainitsee Haukkavaaran Linnanmäen yhtenä puolustukseen käytetyistä karjalaisista Linnavuorista. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Asilassa, Kokkolanjoen suulla, joen eteläpuolella, on niityn reunassa 25 m korkea jyrkkäseinäinen kalliovuori, Linnavuori nimeltään, mikä on myös haljennut, niin että siinä on noin 90 m pitkä ja 10 m leveä pystyseinäinen sola. Tämän vuoren päältä Appelgren löysi kasoissa olevia kiviä, jotka nähtävästi ovat aikanaan tarkoitetut iskettäväksi vuorelle ryntäävien vihollisten niskaan. Lisäksi oli mullan seassa hiiltä jätteenä muinaisista nuotioista.

Liikenneyhteyksien puolesta Haukkavaara oli edullisessa asemassa. Jo muinaisajoista lähtien Kokkolan joki oli elämän valtaväylä ja kalastuspaikka näille seuduille. Keväisin lohi- ja muut kalaparvet nousivat jokea ylös ja syksyllä ne kulkivat päinvastaiseen suuntaan etsimään talvisuojaa Laatokan syvyyksistä. Sahakosken patoaminen lopetti kuitenkin kalastuksen melkein kokonaan, mutta uittoväylänä joen merkitys oli edelleen suuri, sillä sitä pitkin uitettiin Parikkalasta, Ilmeeltä ja Hiitolan luoteisosista suunnattomat määrät tukkeja, pylväspuita, paperipuita ja halkoja. Vieläpä yksityiset Ivankosken, Mustolan sekä muiden kylien asukkaat uittivat kotitarvikepuita Kuoksjärven takaisilta Mustolan Peräsalon jokivarsilta virtaa alas. Puulauttojen päällä oli joskus myös heiniä.

Talvella joen jää oli verraton rahtitie, jossa mäet eivät haitanneet. Oli tavallista, että metsästä tuotiin joen rantaan eli taivallettiin kolmekin pientä kuormaa, jotka sitten joen jäällä yhdistettiin yhdeksi suureksi kuormaksi ja vietiin sellaisenaan alavirtaan. Haukkavaaran rannassa ennen Sahakoskea suuri kuorma oli jälleen pienennettävä useammaksi kuormaksi, jotta pääsi joen penkereestä ylös kylän tielle ja kotiin.

Asemalta kulki Haukkavaaran läpi suuri Kylätie Kuoksjärvelle, missä se haarautui Kurkijoelle ja Parikkalaan. Tämä tie oli kunnan tietä. Myöhemmin oikaistiin Sortavalasta ja Kurkijoelta tulevaa valtatietä siten, että sekin tuli kulkemaan Haukkavaaran kylän läpi Jokelan tilan poikki, mikä osaltaan vielä vilkastutti kylän liikenneyhtyksiä. On näet mainittava, että kylän läpi kulki myös Sortavalan ja Viipurin välinen rautatie, ja kylässä oli Haukkavaaran pysäkki, jolla matkustajajunat pysähtyivät. Soraa ei kylässä ollut, vaan sitä tuotiin Siisiönmäestä ja Raivattalasta, missä kunta oli varannut itselleen sora-alueet.

Vanhastaan Haukkavaara oli maanviljelys- ja karjanhoitokylä muiden Hiitolan kylien tavoin, mutta edellä jo mainituista, isosta jaosta juontuneista syistä sekä siitä, että Haukkavaaraan tuli teollisuutta ja sen mukana paljon pienasutusta, minkä asuntotontit vähitellen veivät suuren osan kylän alueesta, kylä ei milloinkaan kohonnut monien muiden kylien tasolle peltoviljelyn eikä karjan tuotossa, vaan pysyi eräänlaisella keskitasolla siitä huolimatta, että siellä oli räitä verratain suuriakin taloja, kuten Ristolaisen tila Jokela sekä esim. Kemppisen tila. Antrean raakasokeritehtaan valmistuttua ehdittiin kyllä aloitaa jo sokerijuurikkaan viljelykin, mutta sota keskeytti sen alkuunsa.

Haukkavaaralaisten karjanhoito oli ehkä enemmän lihan kuin maidon tuotantoon suuntautunut, sillä aseman tienoilla sekä itsessään Haukkavaarassakin kulutettiin lihaa paljon, joten lypsykarjan jalostuspuuhat jäivät jälkeen muun pitäjän tasosta. Hevoskasvatus oli kunniassa; siinä haukkavaaralaiset olivat tasaveroisia muiden hiitolalaisten kanssa levittämässä pitäjän hevosmainetta. Pohjanmaalla oli sanonta:

"niin ajaa kuin hiitolalainen!"

Haukkavaaran nostivat teollisuuspaikkakunnan maineeseen siellä aikanaan olleet sahalaitokset, jotka kuitenkin 1930-luvun lopulla olivat nukahtaneet kokonaan pois. Jokainen Haukkavaaralainen muistaa paikkakunnan suuret lautatarhat, joista vuosittain lastattiin vaunulasti toisensa jälkeen puutavaraa maailman markkinoille vietäväksi. Toinen lautatarha oli Ahlström Oy:n, ja lautatavara siihen tuotiin noin 7 km pituista kapearataista rataa pitkin Pekonlahden sahalta eli Pekonlahden ruukista, jonka sinne oli perustanut viipurilainen T. Tichanoffin kauppahuone jo 1865. Tukkeja tuotiin Pekonlahteen, paitsi Hiitolasta ja Ilmeeltä, myös muualta Laatokan rantamilta Pitkästärannasta asti.

Lautatarhan työläisistä osa asui Haukkavaarassa, osa Pekonlahdessa. Tätä väliä työläisetkin kulkivat mainittua kapearaitaista rataa kulkeneella junalla, jossa oli pari henkilövaunuakin ja jonka vetureita nimitettiin "pässeiksi". Mutta Haukkavaarassa oli myös itsessään saha sekä sen lautatarha, jotka omisti Juselius Oy ja jolla oli toinen saha Virmoilla. Näille molemmille sahoille tuotiin tukit joko hevosrahteina tai uittoina Ilmeen, Hiitolansalon ja Parikkalan metsistä. Jonkin aikaa oli sahalaitos ennen sotaa myös kaupanhoitaja Juho Toivolalla Haukkavaarassa. Samoin oli siellä sodan aikana perustettu pilketehdas, Keski-Karjalan Osuusliikkeen kattotiilitehdas sekä P. Korvenojan ja SOK:n tiilitehtaat, sillä Kokkolanjoen varressa oli paksulti hyvää savea. SOK:n tiilitehdas oli Kuoksojalla, missä tehdasta varten oli ostettu Juho Kemppisen maatila maineen ja rakennuksineen.

Kun työläisille tavan mukaan maksettiin tili joka toinen viikko alkoivat myös kauppiaat pitää tilipäivinä Haukkavaarassa tori- eli tilipäiviä, joten raha otettiin pois heti tuoreeltaan. Toripäiville saapui sekä myyjiä että ostajia myös muista kylistä, ja kauppa kävi kuin markkinoilla ainakin. Myös vakinaisia kauppapuoteja perustettiin ja muitakin yrittäjiä suutareista ja räätäleistä alkaen saapui paikkakunnalle.

Asutus laajeni ja tiheni, joskin voittopuolisesti eräänlaisena mökkiläisasutuksena. Puutavaraliikkeen alkaessa perustettiin kylään ensimmäinen yksityinen kauppapuoti, jota sanottiin Anttosen kaupaksi. Sittemmin perusti Hiitolan Osuuskauppa samaan huoneistoon myymälän ja osti kiinteistön. Mutta Yleisen osuuskauppojen Liiton hajaannuttua SOK:ksi ja OTK:ksi avasi viimeksimainitun keskusliikkeen jäsen Keski-Karjalan Osuusliike Haukkavaaran pysäkin luona Ketolan talossa myymälän. SOK:n jäsenosuuskauppa otti nimekseen Hiitolan Maalaisten Osuuskauppa.

Vielä miespolvi sitten Haukkavaarassakin tehtiin kaikki tarve-esineet puhdetöinä kotona. Samoin naiset kehräsivät rihmat ja villalangat, kutoivat kankaat ja ompelivat kaikki alusvaatteet, omat vaatteensa sekä lasten vaatteet kotona. Kotona tampattiin myös sarka ja parkittiin nahat. Talosta toiseen kiertelivät räätälit, Simo Kokko ja Heikki Viinanen, kävivät tekemässä miestan puvut. Talous- ja maanviljelystyöt tehtiin joka talossa omin voimin. Viljan leikkuuta varten oli usein talkoita, ja se leikattiin 1920-luvulle asti yleisesti sirpillä. Vain vähitellen siirryttiin niittämään viljaa viikatteella tai leikkaamaan koneella. Syy sirpin säilyttämiseen oli syvällä kansan tottumuksissa; sirpillä leikaten saatiin talteen kaikki tähkät, muilla välineillä niittäen jäi paljon pellolle.

Kun Hiitolassa vanhaan karjalaiseen tapaan annettiin pojille nimet isän, sedän ja isoisän nimen mukaan, oli lopulta hankala tietää, mitä Simoa, Anttia, Pekkoa tai Mikkoa kulloinkin tarkoitettiin, kun sukunimi oli aina sama. Niinpä Antti Parkkali (Miko Antt) kertoo mm. lukuisista Haukkavaaran Parkkaleista, kuinka oli esimerkiksi Kontionmäen Parkkali ja Parkkalinmäen Parkkali. Parkkalinmäellä taas yksi Parkkali oli Punainen Parkkali syystä että talo oli maalattu punaiseksi. Lisäksi oli vielä Viinasenmäen Parkkali. Näiden sukunimiselvitysten jälkeen tuli etunimen vuoro, jolla lopullisesti päästiin oikeaan, tarkoitettuun yksilöön, kun mainittiin Taavetin Juho, ja Mikko, Antin Mikko tai Mikon Juho, tahi Simon Juho ja Simon Matti, kaikki Parkkaleita. Muita paikkakunnan vanhoja sukuja olivat Kemppinen (Kuoksojalla), Huuhka, Kojo, Ahokas, Nolvi, Onikki, Roininen, Ristolainen, Roiha ja Hämäläinen.

Lisäksi on mainittava kylästä verraton tarinankertoja Jussi Litja. Litjasta on Haukkavaaralaisten keskuudessa vieläkin lukemattomia kaskuja, mutta suurin kaskujen kertoja oli hän itse. Niitä hän kertoili kylän tuvissa iltaisin, kunnes lähtiessään käski aina talon väen sänkyyn ja sammutti öljylampun. Litja oli kotoisin Antrean Koljolasta ja kiertänyt nuoruudessaan laajaa Venäjänmaata. Suuri ja komea mies kun oli joutui palvelemaan Venäjän keisarin henkikaartissa 3 vuotta. Tältä Venäjän kaudelta olivat myös enimmät hänen tarinoistaan.