- Etusivu
- Historia
- Perinne
- Kartat
- Toiminta
- Hiitola-säätiö
- Hiitolan Pitäjäseura ry
- Tapahtumakalenteri
- Kuvagalleria
- Linkit
Ivankoski
Tarkempi kuvaus
Lähteenä käytetty Iivar Kemppisen kirjoittamaa teosta
Hiitolan kylähistoria (Hiitola-säätiö 1972), s. 231-236 Hiitolan pitäjäsivuille toimittanut Merja Matomäki, 05.05.2001
Hännilän kylän yhteydessä ja erityisesti Hännilän kartanoon liittyvistä Pösön ja Brotheruksen ajan teollisuuslaitoksista puhuttaessa on usein mainittu Kokkolanjoessa [Hiitolanjoessa] olevan Sahakosken nimi. Tämä nimitys on kuitenkin myöhäissyntyinen ja johtuu koskeen rakennetusta sahalaitoksesta, mutta sekä kosken että sitä ympäröivän kylän vanha nimitys on Ivankoski, mikä perustuu vanhaan venäläis-karjalaiseen henkilönnimeen Iva, Ivan, Ivoin, Iivana, Iivo.
Tästä samasta henkilönnimestä, mistä johtuvat paikannimet Iivonkoski, Iivanankoski ja Ivankoski, johtuvat myös Raivattulan kylän takana olevat paikannimet Iivananmäki ja Iivananlampi, mitkä sijaitsevat vanhoilla ivankoskelaisten salopalstoilla Pahalammen maastossa. Itse Pahan lammen asianomaiset maanomistajat kuivattivat tämän vuosisadan alkupuolella heinä- ja viljelysmaiseen, kuten Hiitolankylän kohdalla on kerrottu. Siisiönmäen rinteiltä näkyi myös Iivonsuo ja Iivonsuonniska, mitkä liittyvät myös kylän vanhaan Ivan-nimeen.
Kylänä Ivankoski oli tyypillinen jokivarsikylä ja se kuuluu Hiitolan vanhoihin asutusalueisiin. Pellot olivat Kokkolanjoen kahtapuolen, ja itse Kokkolanjoen uoma oli hyvin syvä, veden syövyttämä; rantapenkereet olivat jyrkät ja korkeat. Peltojen takana kohosivat joen kummallakin puolella metsäiset mäet. Ivankosken vanhan kylän alueella oli kaikki viljelykelpoinen maa otettu jo kauan sitten viljelykseen, mutta kellä oli viljelykelpoisia metsä- ja salopalstoja, heistä monet raivasivat nekin pelloiksi ja niityiksi ja veivät karjan kesäksi aina sinne. Jotkut veivät karjan vasta syksyisin äpärikköihin. Mutta salopalstoilla kasvoi myös metsää, mistä tuotiin kotitarve- ja rakennuspuita tai myytiin saha- ja pinotavaraksi.
Ivankosken kylässä oli kolmetoista taloa, joista muutamat olivat maanviljelytiloilla, toiset olivat omakotitaloja. Maatilataloilla oli myös, kuten sanottu, salopalstoja mainitun Pahan lammen maastossa Raivattalan ja Pukinniemen välimailla. Viljelytilatkaan eivät olleet suuria; viljelypinta-ala oli keskimäärin 8 - 10 ha. Alkuaan ne olivat olleet suurempia, mutta karjalaisen tavan mukaan perheen erotessa tilat jaettiin perijöiden lukumäärän mukaan; sisarosuuksien lunastuksia ei aina käytetty, joten tilat pienenivät. Kylän keskusta oli Sahakoskella, jonne Hiitolan asemalta oli matkaa noin kaksi kilometriä.
Ivankosken kylää ympäröivät Siisiönmäen, Hännilän, Haukkavaaran ja Alakokkolan kylät. Osa Ivankosken kylän entisestä alueesta kuului Juho Pösön sekä Brotheruksen aikana Hännilän kartanolle. Sahakosken vettä ja voimaa hyväksi käyttäen kauppias Pösö perusti aikoinaan paikalle sahan, myllyn, liimatehtaan, pottitehtaan ja luujauhotehtaan sekä lähettyville Hännilän kylän puolelle nahkatehtaan ja satulasepän verstaan. Kun Hännilän kartano teollisuuslaitoksineen joutui aikanaan agronomi Brotheruksen omistukseen, kerrotaan hänenkin olleen sitä mieltä, että "Ivankoskelta nälkä pois". Kertoja mainitsee samassa yhteydessä, että Brotherus oli muutenkin hyvä ja kunnon mies, josta paikkakuntalaiset pitivät.
Asemalta Ivankoskelle eli Sahakoskelle tultaessa olivat ensimmäisinä mäen päällä, tien oikealla puolella, kauppias Pösön aikaiset rakennukset, joista toinen oli suuri ja valkoinen, Liljeánderin pytingiksi mainittu, ja toinen oli pieni, punainen, huoneen ja keittiön käsittävä mökki. Suuremmassa asui aina herrasväkeä: nimismies, hammaslääkäri, sähkölaitoksen hoitaja jne. ja pienemmässä läheisten teollisuuslaitosten työväkeä.
Valtamaantieltä Haukkavaaraan päin vievän Kokkolan kylätien varressa oli Juho Toiviaisen talo, Ala-Toiviainen. Talossa oli alkuaan kolme veljestä, juho, Pekka ja Antti, joista Juho jäi asumaan vanhalle paikalle, Pekka rakensi uuden talon kankaan reunaan tilan toiselle puolikkaalle, ja Antille ostettiin tila Haukkavaarasta. Juholla oli kuusi poikaa, joista kole, Antti, Väinö ja Olli antautui poliisialalle ja loput liikealalle ja rautatieläisiksi. Pekalla oli vain yksi poika, Pekon Antti, ja hänen taloaan kutsuttiin Pekkolaksi. Juhon kuoltua Ala-Toiviainen hävisi, rakennuksetkin purettiin ja maat joutuivat lähinnä Pekan perillisten haltuun.
Pekan riihen takana, hänen maallaan oli Tuhkasen Laurin tupa, jonka Lauri oli rakentanut laudoista ja lankuista, mitkä hän oli kantanut selässään Haukkavaaran sahalta ollessaan siellä työläisenä. Laurilla oli aikanaan suuri perhe, monta poikaa ja tytärtä, jotka jokainen vuorollaan jättivät kotimökin, ja kun vaimo Marikin kuoli, jäi Lauri aivan yksin mäkkiinsä, mistä naapurit hänet löysivät eräänä kesäaamuna ikiuneen nukahtaneena käen kukkuessa suuressa pihakoivussa.
Pekkolaisten maalla oli toinenkin pieni mökki, missä asui Karjalaisen perhe. Karhalaisen veräjästä kylätielle jälleen pujahdettua oli vähän matkan päässä Antti Parkkalin pieni talo ja siitä vähän edelleen alamäkeen mentäessä seppä Manne Outisen talo ja paja. Manne oli Hiitolan kuuluisimpia seppiä, ja asiakkaana kävi hänen pajassaan pitäjän joka puolelta, niin että pajavuoroa oli joskus odotettavakin. Pekonlahden kapearaiteinen rata kulki Manne Outisen peltojen läpi; radan toisella puolella oli pieni talo, Vanha Outinen, missä asui Mannen äiti Emilia tyttärensä ja vävynsä kanssa.
Lisäksi kuului Ivankosken kylään mylläri Kalle Reunasen sekä Pekka Tattarin, Juho ja Väinö Tattarin (Etu-Tattari ja Perä-Tattari) ja Toivo Ruuskan talot. Kalle Reunasen muutettua Marjakoskelle mylläriksi hän myi talonsa Onni Toiviaiselle.
Paitsi Sahakoskea, entistä Ivankoskea, näytteli myös itse Kokkolanjoki merkittävää osaa sekä kylän maisemassa että sen elämässä. Joki näet korvasi jollain tavoin muiden sisämaakylien järvet tai rantakylien Laatokan, sillä joesta puudettiin erilaisin välinen sekä lohta että muutakin kalaa, vaikkakin patoaminen oli tehnyt kalojen kulkemisen Sahakoskessa ylös ja alas mahdottomaksi. Lohikalastus keskittyikin aivan padon vieressä tapahtuvaan pyyntiin sieppaamalla lohet haaviin niiden yrittäessä hypätä padon yli, mikä oli eräänlaista ryöstökalastusta.
Kokkolanjoella oli ennen joen patoamista merkitystä myös liikenneväylänä, mutta viime vuosikymmeninä väylän merkitys supistui vain uittoihin. Mikäli rantakylien ja muiden lähiseutujen asukkaat uittivat kotitarvepuita Peräsalosta alavirtaan, nekin oli otettava ennen Sahakoskea ylös ja ajettava loppumatka hevospelillä.
Paitsi kuuluisaa Sahakosken maantietä on paikkakunnan eräänä liikenneväylänä mainittava myös Haukkavaarasta kylän läpi Pekonlahteen kulkenut kapearaiteinen rata kuuluisine pikku vetureineen eli pässeineen. Rataa pitkin kuljettiin lankkuja, lautoja, tukkeja, soraa sekä matkustajiakin. Entisajan puunkäytölle oli kuvaavaa, että esim. Sahakosken sahan jätteille, kuten rimoille, pinnoille, laudanpätkille ja sahajauhoille, ei ollut sopivaa käyttöä, kuten nykyisin esim. lastulevyteollisuudessa, vaan niitä joko hävitettiin polttamalle ne tuhkaksi tai tekemällä karkeammista rimoista puuhiiliä eli sysiä, niin että Sahakosken "rimahelvetissä" paloi ikuinen tuli ja sieltä nousi ikuinen savu, kuten Gehennasta konsanaan.
Ivvankosken maiseman merkkipaikkoihin kuului myös asemalta päin tultaesa joen takana oleva Rahalampi. Halkaisijaltaan se ei ollut suuri, vain nelisenkymmentä metriä, mutta sen syvyyttä ei sano kukaan tietävänsä. Lammen pohjalla väitettiin olevan raha-aarteen, jota jotkut olivat yrittäneet etsiäkin, mutta turhaan, sillä pohjaakaan ei löytynyt. Muita järven tapaisia kylässä ei ollut.
Päivitetty 6.5.2001