• Etusivu
• Historia
• Perinne
• Kartat
• Toiminta
• Hiitola-säätiö
• Hiitolan Pitäjäseura ry
• Tapahtumakalenteri
• Kuvagalleria
• Linkit

YLÄKOKKOLA

Tarkempi kuvaus

Lähteenä käytetty Iivar Kemppisen kirjoittamaa teosta
Hiitolan kylähistoria (Hiitola-säätiö 1972), s. 427-434
Hiitolan pitäjäsivuille toimittanut Pirjo Nurmi, 29.05.2001

Yläkokkola oli Kokkolanjoen [Hiitolanjoen] jokivarsikylä Kirkonkylän vastapäätä joen koillispuolella sillä kohdalla, missä Kokkolanjoki virtaa Valtolanjärven läpi ennen Veijalanjärveä. Yläkokkolaa ympäröivät Alakokkola, Valtola, Kylälahti ja Pohjii. Luulisi, että Yläkokkola oli joen ylävirran puolella ja Alakokkola taas alavirran puolella, mutta näin ei suinkaan ole asia, vaan Alakokkola oli ylävirran puolella pitkälti Siisiönmäelle ja Hännilään päin, kun sen sijaan Yläkokkolan kylä ulottui jokeen vain kapeana niittykaistana alavirran puolella Alakokkolan ja Valtolan välissä. Mutta nimi Yläkokkola onkin ymmärrettävä niin, että kun Alakokkola oli alhaalla jokilaaksossa, oli Yläkokkola parhaastaan sen koillis- ja itäpuolella kohoavilla ylävämmillä mailla Kokkolanjoen laakson ja Kylälahden välisillä selänteillä ja ulottui vain, kuten sanottu, kapeana kaistana jokeen Alakokkolan kaakkoispuolella.

Kansanomaisessa kielen käytössä Ylä- ja Alakokkola muodostivat yhteisen Kokkolan kylän, ja kylätietä, mikä erosi Veijalan, Koukunniemen, Valtolan ja Yläkokkolan läpi Paksujalkaan vievältä Laatokan rantatieltä Kokkolan kylien läpi Sahakoskelle, sanottiin Kokkolan tieksi eli Rintatieksi, mutta kirkonkirjoissa ja veroluetteloissa Ala- ja Yläkokkola olivat eri huutoa. On hyvin todennäköistä, että Kokkolan eli Hiitolan jokikin on saanut nimensä tämän vanhan Kokkolan kylän mukaan paikannimistön ja vesien nimien muovautuessa asutuksen alkuaikoina, ja se puolestaan osoittaa, että kylä on hyvin vanhaa asutusseutua: Kokkolan ylävät seudut ovat varmaan olleet nimensä mukaisesti jo muinaisaikana sekä vainovalkeakokkojen että kesäauringon palvontaan kuuluneiden kokkotulien paikkoja, mutta kokko oli nimeltään myös kivikauden karjalaisen kartiomainen asunto, jonka toinen nimitys oli kota. Karjalassa nimitettiin nimenomaan palavaa kokkoa lekoksi, mistä johtuen Torsansalossa on korkea mäki nimeltään Lekkomäki. On luultavaa että alkuaan juuri kotakokkoa merkitsevänä on ymmärrettävä myös hiitolalainen sukunimi Kokko. Karjalaiset ovat käyttäneet myös kotkasta kokko-nimeä; Kalevalassa kerrotaan, kuinka Väinämöinen jätti kaskeensakin yhden koivahaisen "Kokon ilman istumiksi".

Yläkokkolaan oli Hiitolan asemalta matkaa noin 5 km siten, että ensin mentiin Sahakoskelle ja sieltä edellä mainittua Rintatietä eli Kokkolan kylän tietä Siisiönmäen ja Alakokkolan kylien läpi Yläkokkolaan. Tämä tie oli hyvin mäkinen ja mutkainen, minkä vuoksi asemalle kuljettiin myös suurta tietä Vihtsuon ja Paksujalan kautta Kurkijoen tielle ja sieltä asemalle.

Kirkonkylään Yläkokkolasta yhtä vähän kuin muistakaan joen takaisista jokivarren kylistä ei ollut kesäisin suoraa yhteyttä, vaan oli kuljettava joko Sahakosken tai Asilan kautta, mutta talvisin kuljettiin talviteitä jäitse Valtolanjärven ja Veijalanjärven yli. Jalkamiehet kulkivat kyllä kesäisinkin kirkolle oikopolkuja pitkin soutaen veneellä vesien yli. Juuri Yläkokkolasta kulki eräs polku kauniin Saarenmäen poikki, mistä Maria ja Tauno Kojo kertovat, että "sen päällä kulkija mielellään pysähtyi ihailemaan luonnon kauneutta, olipa hänen matkansa heinäniitylle tai kirkko- tahi kalamatkalle".

Venevalkama oli Joenniemessä. Kirkkoväki souti joen yli Kivikkovalkamaan, mistä lähti polku kirkolle. Polkua pitkin oli Yläkokkolasta matkaa kirkolle 3 km, maanteitse Sahakosken kautta oli 8-9 km.

Kylän pellot olivat suurelta osalta helposti muokattavaa ja viljavaa savimultaa, mutta oli myös jäykempiä savimaita, mitkä kuitenkin sopivat erityisesti rukiin viljelyyn, kuten pitäjän koillisosan kylät yleensäkin, ja sitä myös viljeltiin paljon. Halloista ei tiedetty mitään. Einari Kojo sanoo Yläkokkolan pelloista, että ne olivat Karjalan parhaita peltoja. Ja hän jatkaa: "Mitä lähemmäksi tultiin Laatokan rantaa, sitä painavampi oli ruiskuhilas."

Jääskessä Vuoksen varsilla selitettiin samoin kuin Hiitolassakin, että veden hengessä ruis tuli teräkkäämpää; yksi kuhilas saattoi antaa kuusikin kappaa ruista, kun heikompikasvuisten peltojen sato jäi yleensä puoleen siitä. Pellot viettivät kylän läpi virtailevaan mutkaiseen, joen tapaiseen ojaan, mikä sai alkunsa Alakokkolan puolelta ja virtasi Ojanteen notkoa pitkin Valtolanjärveen.

Talojen metsät olivat Pohjiin ja Tiurulan puoleisessa kylän laidassa, pellot Alakokkolaan ja Valtolaan päin ja niittypalstat Kokkolanjoen varressa. Nämä kotimetsät kasvoivat parhaastaan lehtipuita, niiden joukossa pähkinäpensaita, kuten Hiitolan rannikolla yleensä.

Mutta jokaisella kylän talolla oli myös salopalstansa, joita Yläkokkolan kylällä oli useammassa paikassa Hiitolan salossa. Suurin yhtenäinen kylän saloalue oli Haukkavaaran ja Kuoksjärven välisellä alueella Haukkavaarasta Kuoksjärvelle vievän tien varressa. Toinen suuri alue oli Kuoksjärven luoteispuolella Mustolan Peräsaloon vievän tien varressa, sen oikealla puolella. Edelleen oli Yläkokkolan palstoja Tutin kylän ja Uudenkylän välillä sekä Ilmeenjoen takana Pukinniemen pysäkin ja Ojajärven aseman lähellä Kirvun ja Kaukolan rajamailla. Tutin kylän palstoille kuljettiin Raivattalan kautta ja Pukinniemen palstoille Kirkonkylästä käsin Salokiurun ja Kosenmuonin tietä.