Deprecated: Optional parameter $puh declared before required parameter $markkinointi is implicitly treated as a required parameter in /home/hiitolaf/public_html/funktiot/kayttaja.php on line 130
Hiitolan Pitäjäsivut

    HIITOLAISIA MERKKIHENKILÖITÄ

    Johan Deutsch - Heikki Jaatinen - Juho Pösö - Martti Talvela

    JOHAN DEUTSCH, kirkkoherra

    Johan Deutsch tuli Hiitolan kirkkoherraksi 1738. Hän ehti olla Hiitolassa 35 vuotta ja vaikutti paljon etenkin kansanopetuksen alalla. Hän tunsi hyvin Kannaksen, vaikka olikin syntyään turkulainen, sillä hän tuli Viipuriin konsistorin notaariksi jo 22-vuotiaana. Hän oppi tuntemaan Vanhan Suomen kirkollisen hallinnon erikoisuudet hyvin kohta isonvihan jälkeen, mutta siirtyi Kivennavan kirkkoherraksi. 43-vuotiaana hänestä tuli Käkisalmen eteläisen alueen lääninrovasti. Hän oli poikkeuksellisen tarmokas ja uuttera. Elämänsä lopulla hän joutui kuitenkin kirjakauppiaiden kanssa vastakkain siitä syystä, että käytännössä olevat oppikirjat eivät häntä tyydyttäneet, ja hänen oli pakko ryhtyä omatoimisesti asiantilaa parantamaan.

    Saadakseen kansanopetusta varten sopivia kirjasia Johan Deutsch tilasi kirjakaupoista ja kirjapainoista aapisia, virsikirjoja ja katekismuksia sekä teki sen huomion jo v. 1729, että Viipurin konsistorin hankkimat painokset olivat lopussa ja pastori J. Lindstömin Tallinnassa painattamat kappaleet oli loppuunmyyty. Yksin ja yhdessä rovasti B. Hornborgin kanssa hän otti katekismuksesta uusia painoksia, mutta kun nämäkään eivät riittäneet, hän hankki koko Kurkijoen seutua varten kirjaset siten, että hänen Kielissä opiskeleva poikansa painatti suomenkielisiä katekismuksia Saksassa silloisiin oloihin nähden huomattavan määrän, 5000 kappaletta, ja lähetti ne Hiitolaan isälleen, joka toimitti niitä Jaakkimaan ja Kurkijoelle.

    Deutsch tiesi, että monet muut papit olivat joutuneet hankkimaan omia seurakuntiaan varten näitä teoksia, eikä hän aavistanut mitään pahaa menettelyssään. Konsistorikin oli kehottanut pappeja tässä asiassa omatoimisuuteen. Deutsch mainitsi, että myös pari pietarilaista kirkkoherraa, Plaschan ja Hennig, olivat Hallessa painattaneet suomenkielisiä virsikirjoja ja ottaneet suurehkon painoksen suomenkielistä Uutta Testamenttia. He olivat näitä kirjojaan myyneet sekä kaupungeissa että maaseudulla ilman, että kirjakauppiaat tai kustantajat olivat puuttuneet heidän asioihinsa, koska kysymyksessä olivat perustavaa laatua olevat hengelliset kirjaset. Asiaan ei liittynyt mikään oman voiton tai hyödyn tavoittelu, vaan puhtaasti uskonnolliset ja kansanopetukseen liittyvät tekijät.

    Mutta kirjansitoja ja kirjakauppias Johan Peter Öhman oli hankkinut yksinoikeuden kirjojen kaupusteluun Viipurissa v. 1756, ja hänen kuolemansa jälkeen hänen leskensä solmi avioliiton Johan Henrik Grönrothin kanssa. Tämä käsitti asian niin, että Viipurin kirjakaupan yksinoikeus ulottui myös maaseudulle. Toisin sanoen, Kurkijoen seudun kirjantarpeen tyydyttämisestä huolehtiminen kuului yksinomaan Grönrothille. Tämän vuoksi hän katsoi v. 1770 aiheelliseksi haikeasti valittaa Johan Deutshin ja muiden pappien kirjakauppaa. Se, että nämä eivät ottaneet voittoa kaupastaan, ei ollut vähääkään lieventävä asianhaara, pikemminkin päinvastoin. Sitäpaitsi jo v. 1727 Viipurin konsistori velvoitettiin pitämään huolta siitä, että hengellisiä kirjoja oli kaikkialla saatavissa, tietysti laillisen kirjakauppiaan välityksellä.

    Viipurin konsistori asettui tässä kiistassa puolustamaan Hiitolan rovastia. Mutta oikeuskollegio oli toista mieltä. Jos konsistori katsoi asioita maan tavan ja tarkoituksemukaisuuden kannalta, niin oikeuskollegio tuijotti lainkirjainta, ja tämän vuoksi kiista päätyi Deutschille niin onneetomasti v. 1771, ettei hän jaksanut enää kauan elää. Oikeuskollegion ratkaisun ensimmäiset lauseet jo osoittivat, mistä oli kysymys: "Keisarillinen Kollegio on ihmetellen todennut, miten löyhillä ja veltoilla perusteilla Viipurin konsistori on suhtautunut laittomaan ja papistolle sopimattomaan kirjojen kauppaamiseen puolustamalla rovasti Deutschin toimintaa." Se leimattiin papille sopimattomaksi sekä kielletyksi samoin kuin viipurilaisen kirjakauppiaan oikeuksia loukkaavaksi. Deutsch velvoitettiin luovuttamaan takavarikoitu katkismuspainos huokeasta hinnasta Grönrothille. Kirjasten myyntihinnat konsistori ja Viipurin maistraatti velvoitettiin pitämään kohtuullisina.

    Vanhan Johan Deutshcin rajatonta epätoivoa kuvaavat ne sanat, jotka hän vähää ennen kuolemaansa kirjoitti kirkon arkistoon jättämiinsä papereihin: "Sitä että Jumala olisi hyvä, minä en usko koskaa. Väärä on hänen tuomionsa. Siinä uskossa minä kuolen." ("At Gud är god, det tror jag inte aldrig, orätt är hans dom och derpå dör jag.")

    Johan Deutschin poika Gustaf Fredrik Deutsch seurasi isäänsä v. 1773. Hän oli opiskellut Turussa ja jatkanut opintojaan Kielissä. Hän oli erittäin lupaava nuori pappi, mutta kuoli keuhkotautiin 32-vuotiaana.

    Lähde:
    Eino Puramo: Kurkijoen seudun historia isostavihasta kunnallishallinnon uusimiseen. Kirjassa Hiitolan historia. Pieksämäki, Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1958, s. 547-549.

    Sivun alkuun

    HEIKKI JAATINEN

    (s. 1829), maanviljelijä ja valtiopäivämies

    Heikki Jaatinen oli syntynyt Pohjois-Karjalassa Pälkjärven Iljalassa huhtikuun 14. päivänä vuonna 1829 rälssitilan lampuodin Matti Jaatisen ja Maria Könösen vanhimpana poikana. Harjoitutaen maanviljelyksen ohella värjärin ammattia ja karjakauppaa, hän joutui liikkumaan paljon, aina rajan takaisessa Aunuksessa asti.

    Ensimmäisen vaimonsa kuoleman jäölkeen Heikki Jaatinen joutui uuden naimakaupan kautta Hiitolaan, jossa hän nai Sahakosken rälssitilan omistajan lesken Katariina Lukan v. 1859.

    Valaistuneena ja rohkeana uudistusten miehenä Jaatinen heti Hiitolaan muutettuaan joutui mukaan julkisiin tehtäviin ja saavutti johtavan aseman "rohkealla ja päättäväisellä esiintymisellään sekä rehellisellä toiminnallaan kunnallisisssa ja taloudellisissa harrastuksissaan", kuten huoltosihteeri Vilho Kiuru kirjoituksessaan "Hiitolan kuningas" sanomalehti "Karjalassa" mainitsee.

    Heikki Jaatisen kyvyt huomattiin melko pian kotinurkkien ulkopuolellakin, koskapa hänet jo v. 1861 valittiin Viipurin läänin edustajana ns. Tammikuun valiokuntaan ja joutui näin näin mukaan valtiolliseen toimintaan.

    Jaatinen oli selväpiirteinen ja suorasanainen ja osasi esittää asiansa niin, että sen kaikki helposti ymmärsivät. Kun hän uskalsi lausua mielipiteensä rohkeasti kenelle hyvänsä, ja seisoi järkkymättä omalla kannallaan, ja kun hän vielä lisäksi esitti rohkeita uudistuksia ja taisteli pelkäämättä mm. sorretun suomen kielen oikeuksien ja kansallisen sotaväen asettamisen puolesta, herätti hän pian huomiota, jopa pelkoakin valtiopäivillä v. 1877-1878, joille hänet oli valittu talonpoikaissäädyn edustajana.

    Jaatisen suuria älyllisiä lahjoja, kaukonäköisyyttä ja vilpitöntä isänmaallista mieltä osoittavat hänen esiintymisensä niin hyvin Tammikuun valiokunnassa kuin valtiopäivilläkin. Vilho Kiuru kirjoittaa hänen lausunnoistaan Tammikuun valiokunnassa edellämainitussa sanomalehtiartikkelissaan mm. seuraavaa: Kun keskusteltiin papiston palkkauksen uudelleenjärjestämisestä, Jaatinen puheenvuorossaan lausui mm. "...niin myös pidän pappien virkatalot ihan sopimattomina papin viralle. Mahdotontahan on papin samassa olla kelvollinen sielunpiamen ja taitava maanviljelijä, jonka tähden ja koska tulot pitäjästä aina ovat yhtäläiset, mutta maa ainoastaan hyvin viljeltynä antaa hyvän sadon, papin toimitukset luonnollisesti jäävät takapajulle ja aika kuluu maanviljelyksessä."

    Lähde: V. H. Vainio: Hiitolan historia. Myöhäisin osa vuodesta 1865 lähtien seurakunnan ja pitäjän hallintoelinten lakkauttamiseen 1950-luvun alussa. Kirjassa Hiitolan historia. Julkaisija Hiisi-säätiö. Pieksämäki, Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1959, s. 96-100.

    Sivun alkuun

    JUHO PÖSÖ

    (s. 1840), kauppias ja liikemies

    Mitä oli miehiään Juho Pösö, tämä aikoinaan koko Karjalassa ja laajalti muuallakin Suomessa tunnettu kauppias ja liikemies? Olipahan vain yksi erään ihan tavallisen, Hännilän kylästä kotoisin olevan hiitolaisen talonpojan Pekka Pösön pojista.

    Juho-pojassa piilivät liikemiesvaistot jo nuoresta alkaen. Hän aloitti sittemmin niin loistavasti menestynen liikemiseuransa avaamassaan vaatimattomassa sekatavarakaupassa kotinsa aittarakennuksessa joskus 1860-luvulla.

    Pösöllä oli liikemiesälyä ja hänellä täytyi olla myös hyvää onneea, koskapa hän jo melko varhain liikemiesuransa alkutaipaleella sai hankituksi omia laivoja, joilla kulki Laatokalla ja Pietarissa, vieden omia vaatimattomia ulosvientitavavaroitaan, pajun parkkia, rättejä, voita, puolukoita ja myöhemmin sahatavaraa omalta sahaltaan. Paluulastina laivat toivat sen ajan tärkeimpiä tuontiartikkeleita, viljaa, jauhoja, hersryynejä, luita Pösön oman teollisuuden ruoaksi a kaikenlaista muuta käyttötavaraa.

    Pösöllä oli kolme laivaa, joiden nimet kylälahtelaisten muistaman mukaan olivat "Alli", Jenny" ja Vellamo". Lastaus- ja tuontisatama oli Pekonlahti

    Selväjärkisenä liikemiehenä Pösö huomasi uuden ajan esiin rynnistäissä metsien arvon. Kun talonpojat olivat saaneet tilojensa omistuskirjat haltuunsa, ryntäsi parvi häikäilemättömiä keinottelijoita talonpoikaparan kimppuun. Pösö ei ollut muita huonompi. Hän osti metsät pojineen ja sahautti lautatavaran omalla sahallaan Sahankoskella, mistä oli lyhyt matka Pekonlahteen. Tavaran omilla laivoillaan kuljettaen hän sai pysymään kustannukset alhaisina ja tavaransa aina kilpailukykyisenä.

    V. 1885 Pösö sai kunnan viranomaisilta luvan perustaa vedenvoimalla käyvän yksiraamisen kotitarvesahan ja sirkkelin, joita hän sittemmin laajensi. Seuraavana vuonna hän perusti samaan paikkaan, Sahankoskelle, luujauhomyllyn, saippua- ja liimatehtaan. Myöhemmin hän laajensi teollisuuttaan perustamalla Hännilään, Kokkolanjoen varteen nahkatehtaan, jonka yhteydessä oli satulasepän verstas. Niinikään hän perusti tiilitehtaan ja saviruukkutehtaan, ja kun Pösöllä lisäksi vielä oli myllyjä ja meijereitä, saamme aavistuksen hänen liiketoimintansa laajuudesta ja monipuolisuudesta.

    Kauppoja hänellä oli kolme, nimittäin Hännilässä, Pekonlahdessa, minne se perustettiin lastaustoiminnan täällä vilkastuttua, ja asemalla Linnalan kauppa, jonka Pösö perusti rautatierakennuksen aikana.

    Pösö osti ja myi kaikkea sen ajan tavaraa, vähittäin aj tukussa. Karjala, aina Nurmesta ja Pietaria myöten, oli hänen piiriään. Pösön kaupat olivat muuten aivan ilmiömäisen hyvin varustettu. Ilmankos Hiitolassa hieman ylpeillen sanottiinkin: "Mitä ei uo Pösös, sitä ei uo ko Pietäris." Tai jos jokin isäntä sattui olemaan hieman kerskaavalla päällä, voi hän kehaista: "Meil on ja Pösös."

    Jos jokin puotiapulainen vastasi ostajalle, ettei sitä ja sitä tavaraa ole, sai hän heti lähdön. J. Rajala (Bunda), joka oli monet vuodet Pösön palveluksessa, ensin kauppa-apulaisena, sitten Linnalan liikkeen hoitajana, kertoo Pösöstä: "Kun Pösö palasi matkoiltaan, meni hän kauppaan tultuaan suoraa päätä voi- ja sillivarastoon. Jos sillitynnyrit oli pesty, kannet tiiviisti tynnyrien päällä ja hyvä suolavesi voitiinussa, lähti hän tyytyväisenä pois. Päinvastaisessa tapauksessa saivat puotilaiset nuhteita. Luonteeltaan Pösö oli tulinen, mutta hyväsydäminen, viikolla vaativa, pyhänä vertainen."

    Koska Pösö oli luvannut ostaa kaikkea, toi kerran eräs Hiitolan mies, joka ehkä halusi pilailla hänen kanssaan, lumikuorman myytäväksi. "Se on kymmene pennii kuormalta. Vie tuon Linnvuore meäl!" virkkoi Pösö vähääkään häkeltymättä.

    Pösön omalaatuisesta kaupanteosta puhuttaessa kerrotaan hänen ymmärtäneen jo silloin nykyisen kytkykaupan tehokkuuden. Kun hänelle sattui jäämään varastoon epäkuranttia tavaraa, kuten esimerkiksi huopikkaita kesäksi, kytki hän ne välttämättömyystavaroihin, jauhoihin ja mahorkkaan. Jos ostit huopikkaat, sait jauhoja ja tupakkaa, muuten et. Muuten Hiitolan ukot olviat kehuneet Pösön kaukonäköisyyttä tässäkin asiassa, sillä huopikkaat osoittautuivat erinomaisiksi jalkineiksi heinäpellolla.

    Lähde: V. H. Vainio: Hiitolan historia. Myöhäisin osa vuodesta 1865 lähtien seurakunnan ja pitäjän hallintoelinten lakkauttamiseen 1950-luvun alussa. Kirjassa Hiitolan historia. Julkaisija Hiisi-säätiö. Pieksämäki, Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1959, s. 100-107.

    Sivun alkuun

    MARTTI TALVELA

    (s. 1935), oopperalaulaja

    Kaivattu jättiläinen

    KAISA IITTI / Helsingin Sanomat / 27. heinäkuuta 1999

    Martti Talvela oli suomalaisen oopperataiteen legenda

    Bassolaulaja Martti Talvela (1935-1989) oli suomalaisen oopperataiteen legenda, jonka yllättävä kuolema oli suuri menetys Suomen musiikkielämälle. Hänet muistetaan kuitenkin edelleen tärkeänä oopperataiteen tienraivaajana. Oli kaunis ele, että Savonlinnan oopperajuhlat kunnioittivat Talvelan muistoa hänelle omistetulla konsertilla Kerimäen kirkossa sunnuntaina. Konsertin yhteydessä julkistettiin myös Talvelan ennen julkaisemattomista radionauhoituksista koottu uusi äänilevy. Levylle "A Tribute to Martti Talvela" on koottu pääasiassa ooppera-aarioita, mutta myös joitakin suomalaisia kansanlauluja. Lisäksi levyllä kuullaan Jean Sibeliuksen Kullervosta Kullervon valitus. Levyn koordinaattorina on toiminut akateemikko Joonas Kokkonen.

    Kansainvälinen ura alkoi Tukholmasta

    Kuten moni muu suomalainen laulaja, Talvela oli taustaltaan kansakoulunopettaja ja kirkkomuusikko. Hänen kansainvälinen uransa alkoi Tukholmasta, jossa hän opiskeli ja josta hänet keksittiin Bayreuthin Wagner-juhlille Saksaan 1960-luvulla. Hänen ensimmäinen työpaikkansa ammattilaulajana oli Berliinin Deutsche Oper. Myöhemmin maailman merkittävimmät oopperatalot tulivat hänelle tutuiksi: mm. Wienin valtionooppera, Milanon La Scala ja New Yorkin Metropolitan. Vuosien varrella hän esitti kaikki keskeiset bassoroolit, joista parhaiten hänet muistetaan Modest Musorgskin Boris Godunovina ja Joonas Kokkosen Paavo Ruotsalaisena. Paavo Ruotsalaisen roolin Kokkonen kirjoitti juuri Talvelaa varten. Suomalaisen oopperataiteen puolesta Talvela teki tärkeimmän työnsä Savonlinnan oopperajuhlien johdossa vuosina 1972-79. Hän paneutui työhönsä suurella kutsumuksella, henkilökohtaisia uhrauksia kaihtamatta.

    Savonlinnan uusi kukoistus Talvelan ansiota

    Hänen ansiostaan Savonlinnan oopperajuhlat nousivatkin uuteen kukoistukseen. Filosofian tohtori Pentti Savolainen on valottanut kahdessa tutkimuksessaan Savonlinnan oopperajuhlien vaiheita ja korostanut ennen muuta Talvelan merkitystä juhlien nostajana. Talvelan ja Savolaisen julkaistu kirjeenvaihto on puolestaan kuvannut Talvelan persoonaa: voimakastahtoista, määrätietoista taiteilijaa ja ihmistä. Myös toimittaja Seppo Heikinheimon kirjoittama kirja Talvelasta, Jättiläisen muotokuva, antaa monipuolisen kuvan Suomen musiikinhistorian ehkä tunnetuimmasta laulajasta. Kriitikoiden kynästä Talvelan lahjat saivat suitsutusta. Erik Tawaststjerna kirjoitti Talvelasta seuraavaan tapaan Helsingin Sanomissa vuonna 1977: "Zdjes horosho, täällä on hyvä olla. Laulun sanat symboloivat selvästi Martti Talvelan tunnelmaa. Hän oli loistavassa vireessä. Kohta hänen äänensä kimmeltäisi kuin virtaavan joen pinta auringonpaisteessa. Entä unelma, inspiraatio? Se leijasi ilmassa jo tämän ilmetyn Boris Godunovin ja erämaan profeetan astuessa lavalle moitteettomassa frakissaan, solmio dandymaisen huolettoman tarkasti kohdallaan." Talvelan persoonaan kuului musiikin lisäksi kiinnostus luonnonmukaista maanviljelystä ja lammastaloutta kohtaan. Näitä molempia hän harjoitti kotitilallaan Juvalla.

    Muita hiitolaisia merkkihenkilöitä (linkit kyläsivuille)

    Sivun alkuun